"Herra Aronnax" hän sanoi, "oletteko valmis lähtemään matkaan?"
"Valmis olen."
"Entä seuralaiseni, kapteeni?"
"He ovat jo saaneet tiedon ja odottavat meitä."
"Emmekö pukeudu sukellustamineihimme?" kysyin.
"Ei vielä. En ole tahtonut antaa Nautiluksen lähetä liian paljon rannikkoa, joten olemme vielä melkoisen matkan päässä Manaar-särkältä; mutta olen antanut varustaa valmiiksi veneen viemään meidät määräpaikkaan, niin että säästämme itseltämme pitkän kierroksen. Veneessä ovat myöskin sukelluspukumme, jotka otamme päällemme kun vedenalainen kävelymatkamme alkaa."
Kapteeni vei minut keskusportaita myöten yläkannelle, jossa Ned ja Conseil odottivat meitä, ollen ylen ihastuneita alkavaan "huvimatkaan". Viisi Nautiluksen matruusia vartoi airot käsissään veneessä, joka oli kiinnitetty laivan sivulle.
Yö oli vielä pimeä. Paksut pilvikerrokset peittivät taivaankannen, päästäen tähtien valon vain niukasti tuikkimaan. Katselin maalle päin, mutta siitä näin vain hämärän juovan, joka peitti kolme neljännestä taivaanrannasta ulottuen lounaasta luoteeseen. Nautilus, joka yöllä oli kulkenut Ceylonin länsirannikkoa ylöspäin, oli nyt sen salmen tai oikeammin lahdelman länsipuolella, jonka Ceylon- ja Manaar-saaret sulkevat sisäänsä. Siellä mustien vesien alla sijaitsi simpukkariutta jonne nyt aijoimme — tuo tyhjentymätön helmikenttä, joka on yli kolme peninkulmaa pitkä.
Kapteeni Nemo, Conseil, Ned Land ja minä istuimme perään; peränpitäjä asettui paikallensa, hänen neljä toveriaan työnsivät airot veteen ja kiinnitysköydet laskettiin irti.
Vene rupesi kulkemaan etelää kohti. Soutajat eivät pitäneet erityistä kiirettä. Huomasin että he vain joka kymmenes sekunti uudistivat vetonsa, niinkuin sotalaivojen veneissä on tapana. Veneen velloessa eteenpäin putosivat vesipisarat airoista aaltojen mustille harjoille roiskahdellen raskaasti kuin lyijykuonahiukkaset; lievä merituuli pani veneen keveästi keinumaan, ja välistä loiskahti laine särkyen sen keulaa vastaan.