Me istuimme äänettöminä. Mitähän kapteeni Nemo nyt miettikään? Ehkäpä hän ajatteli maata, jota nyt lähestyimme ja joka kaiketi hänestä oli liian lähellä, kun se taas kanadalaisen mielestä yhäti häämötti aivan liian kaukana. Conseilia vuorostaan jännitti yksinomaan hänen uteliaisuutensa.
Kello puoli 6 sallivat ensimmäiset taivaanrannan takaa paistavat valoviirut rannikon yläreunaa näkyä hiukan selvempänä. Ollen idässäpäin jotenkin matalaa kohosi se jonkin verran etelää kohti. Vielä erotti noin kahdeksan kilometrin välimatka meidät siitä, eikä rantaviivaa voinut erottaa usvan peittämästä vedestä. Äärettömässä yksinäisyydessään lepäsi tuo helmenpyytäjäin tavallinen kokouspaikka. Mutta me tulimmekin sinne, kuten kapteeni Nemo oli huomauttanut, kuukautta aikaisemmin kuin kalastus tavallisesti alkoi.
Kello 6 syttyi päivä niin nopeasti kuin kuuman ilmanalan seuduilla on tavallista, missä ei tunneta aamu- eikä iltaruskoa. Auringonsäteet puhkaisivat näköpiirin päälle kasautuneet pilvet, ja päivän säteilevä tähti kohosi herkeästi taivaalle. Minä erotin selvästi maata, jolla harvaksensa kasvoi yksinäisiä puita.
Vene läheni Manaar-saarta, jonka ranta avartuu kaarenmuotoisesti etelään päin. Kapteeni Nemo oli noussut seisomaan tuhdolle ja tarkasteli merta.
Hän antoi äkkiä merkin, ja ankkuri heitettiin mereen. Sen touvia ennätti tuskin ollenkaan juosta ulos, sillä ankkuri tapasi pohjan jo metrin syvyydessä. Tämä olikin simpukkariutan korkeimpia kohtia.
"Nyt olemme perillä, herra Aronnax", sanoi kapteeni. "Katselkaa tätä kapeata lahdelmaa. Tänne juuri kokoutuvat kuukauden perästä helmenpyyntiurakoitsijain lukuisat veneet, ja näitä vesiä heidän rohkeat sukeltajansa tutkivat ristiinrastiin. Kuten näette, on lahdelma oivallisesti muodostunut helmenpyyntiä varten. Se on suojattu myrskyä vastaan, eikä maininki siinä ulotu koskaan syvälle, mikä seikka on erittäin edullinen sukeltajien työlle. Nyt me pukeudumme sukellustamineihimme alottaaksemme tarkastusmatkamme."
En vastannut mitään, mutta katsellen yhä noita epäiltäviä vesiä aloin soutajain avulla vetää raskaita vesivarustuksia päälleni. Kapteeni Nemo ja molemmat toverini tekivät samaten. Nautiluksen miehistä ei yksikään seurannut meitä tällä matkalla.
Pian olimmekin kaulaa myöten kahlitut kumitamineihin, ja hihnat, jotka kannattivat ilmakojeita selässämme, kiinnitettiin. Sen sijaan ei Ruhmkorffin lamppuja aijottu ottaa lainkaan mukaan.
"Ne ovat tällä matkalla tarpeettomat", sanoi kapteeni. "Emme tule laskeutumaan erityisen syvälle, joten auringonsäteet hyvin valaisevat tietämme. Sitäpaitsi olisi varomatontakin ottaa sähkölamppuja mukaan. Niiden valo voisi odottamatta houkutella näiden vesien raatelevia asukkaita kimppuumme."
Kapteenin puhuessa silmäsin molempiin tovereihini. Heidän päänsä olivat jo vaskikupuran sisässä, niin etteivät he voineet kuulla eikä puhua lainkaan.