"Tahdon vain oman etunne takia varottaa teitä, ettette ensi kerralla viskaisi harhaan."
"Onko vaarallista käydä merilehmän kimppuun?" minä kysyin, välittämättä kanadalaisen olankohautuksesta.
"On toisinaan", kapteeni vastasi. "Se käy hurjasti vainoojainsa kimppuun ja kaataa kohta heidän veneensä kumoon. Mutta mestari Landin ei ole tarvis peljätä tätä vaaraa. Hänellä on tarkka silmä ja jäntevä käsi."
Samassa nousi seitsemän laivamiestä kannelle, äänettöminä ja jäykkinä kuin aina. Yhdellä heistä oli harpuunakeihäs ja siihen kiinnitetty köysi mukanaan. Vene laskettiin vesille, kuusi miestä istui soutamaan, seitsemäs kävi perään ja Ned, Conseil ja minä istuimme hänen lähelleen.
"Ettekö te tule mukaan, kapteeni?" kysyin.
"En, herrani, mutta toivotan teille hyvää pyyntionnea."
Vene lähti liikkeelle, ja kolmen airoparin kiidättämä läheni se nopeasti merilehmää, joka nyt uiskenteli veltosti kolmen kilometrin päässä Nautiluksesta.
Tultuamme parin ankkuriköydenmitan päähän otuksesta hiljeni vauhti ja airot painuivat äänettömästi tyyneen veteen. Harpuuna kädessä asettui Ned Land veneen keulaan. Valaanpyynnissä käytetyn keihään perään on tavallisesti kiinnitetty hyvin pitkä köysi, jota lasketaan mereen sitä mukaa kuin haavoitettu eläin kiskoo sitä perässään. Mutta nyt ei köysi ollut kymmentä syltä pitempi, ja sen toiseen päähän oli kiinnitetty tyhjä nelikko, joka pinnalla kelluen osottaisi saaliin kulkua veden alla.
Minäkin nousin pystyyn ja tarkastelin kanadalaisen vastustajaa. Merilehmä eli dugongi on hyvin sukulaisensa manaatin eli varsinaisen sireenin näköinen; sen soikea ruumis päättyy pitkäkkäiseen pyrstöevään ja sen sivuevät todellisiin varpaisiin. Toisin kuin manaatilla on merilehmällä yläleuka varustettu kahdella pitkällä ja terävällä torahampaalla.
Se otus, jonka kimppuun Ned Land nyt varustihe käymään, oli varmastikin yhdeksättä metriä pitkä. Se ei liikuttanut lainkaan eviään ja näytti nukkuvan merenpinnalla, joten sen pyydystys tuntui varsin helpolta.