Ja todellakin erottui noin puolentoista kilometrin päässä meistä tumma hahmo, joka näytti isolta kallionnystyrältä keskellä aavaa merenselkää. Se oli, kuten lähemmäksi tultuamme huomasimme, jättimäinen dugongi eli merilehmä, sireenieläinten lahkoa.
Ned Land tähysteli kiihkeästi otusta. Hänen silmänsä kiiluivat ahnaasta odotuksesta, ja hänen kätensä kouristui aivan kuin jo keihästääkseen eläimen. Hän tuntui vartovan sopivata hetkeä käydäkseen sen kimppuun!
"Ah, professori", sanoi hän liikutuksesta väräjävällä äänellä, "minä en ole vielä kertaakaan pyydystänyt mokomaa otusta!"
Samassa astui kapteeni Nemo kannelle. Hänkin huomasi merilehmän ja käsitti kanadalaisen kiihkon. Hän lausui tälle:
"Jos teillä nyt olisi harpuuna kädessänne, mestari Land, niin taitaisi se polttaa sormianne?"
"Polttaisi maarkin, kapteeni."
"Eikä taitaisi olla ikävääkään harjottaa taas kerran vanhaa ammattianne ja lisätä tuo otus voittojenne joukkoon?"
"Ikävääkö — kaikkea muuta!"
"Koettakaa siis onneanne."
"Kiitos, kapteeni", sanoi Ned Land, ja hänen silmänsä loistivat.