Kello 10,35 jätti kapteeni Nemo ruotelin perämiehelle ja sanoi minuun päin kääntyen:
"Välimeri!"
Vajaassa kahdessakymmenessä minuutissa oli Nautilus virran mukana kulkenut Suezin kannaksen alatse.
VI LUKU.
Kreikan saaristo.
Huomenissa, helmikuun 12 p., aamun sarastaessa nousi Nautilus vedenpintaan. Minä ryntäsin yläkannelle. Puolen peninkulman päässä etelässäpäin häämötti Pelusiumin niemen tumma rajaviiva. Virran väkevä vuo oli vienyt meidät yhdestä merestä toiseen. Mutta tuota tunnelia myöten olisi ollut mahdotonta kulkea päinvastaiseen suuntaan.
Kello 7 tienoissa ilmestyivät Ned Land ja Conseil yläkannelle. Nuo erottamattomat ystävykset olivat nukkuneet yönsä makeasti, tietämättä mitään Nautiluksen uroteosta.
"No, herra luonnontutkija", sanoi Ned Land minulle hiukan pilkallisesti, "minnekäs se Välimeri nyt jäikään?"
"Sillä ollaan, arvoisa harpuunamestari", vastasin.
"Hohoo!" huudahti Conseil. "Yölläkö sille ennätettiin?"