"Niin. Viime yön seutuna me muutamassa minuutissa puhkaisimme tuon ylipääsemättömän kannaksen."
"Sitä minä en usko!" vakuutti kanadalainen.
"Siinä teette väärin, mestari Land", sanoin. "Rannikko, jonka näette kaartuvan tuolla etelässä, on Egypti."
Ned Land tirkisteli tarkasti ja kauvan sinnepäin.
"No jo totta tosiaan!" hän huudahti. "Teidän kapteeninne on ensi luokan purjehtija. Nyt siis ollaan Välimerellä! No hyvä. Sittenpä puhelemmekin vähän omasta pikkuasiastamme, mutta niin etteivät syrjäiset kuule."
Arvasin hyvin mihin kanadalainen tähtäsi. Multa siitä huolimatta pidin paraana kuunnella häntä, ja me astuimme kaikki valonheijastajan luo, missä vettä vähimmin roiski päällemme.
"No niin, Ned, nyt kuuntelemme teitä. Mitä teillä on sanomista?"
"Asiani on hyvin yksinkertainen. Nyt olemme Europassa, ja ennenkun kapteeni Nemon päähänpisto lennättää meidät napamerille tahi takaisin Etelämerensaarille, niin ehdotan että puikimme tiehemme hänen paatistaan."
En tahtonut mitenkään asettua vastustamaan seuralaisteni vapaudenhalua, mutta en myöskään omasta puolestani halunnut vielä jättää kapteeni Nemoa. Hänen laivassaan tutustuin joka päivä uusiin valtameren ihmeisiin — milloin minulla enää olisi tarjona sellaista tilaisuutta?
"Ned ystäväiseni", lausuin, "vastatkaa minulle nyt ihan suoraan! Onko teillä todella ollut ikävä tässä laivassa? Kadutteko sitä, että kohtalon oikusta olette konsanaan joutunut kapteeni Nemon valtaan?"