"Silloin koettaisin anastaa purren. Minä osaan kulkea sillä. Me astuisimme siihen salakähmää, irrottaisimme kiinnitysruuvit ja nousisimme pintaan ilman että edes peränpitäjäkään huomaisi pakoamme."
"Hyvä, Ned. Ottakaa siis vaaria sellaisesta tilaisuudesta; mutta elkää unohtako että olemme hukassa, jos epäonnistumme."
Näin päättyi tämä keskustelu, josta meille aikanaan koitti varsin vakavat seuraukset. Täytyy vielä sanoakseni, että olosuhteet kanadalaisen suureksi harmiksi näyttivät muodostuvan sellaisiksi kuin ennustin. Epäilikö kapteeni Nemo meitä tultuamme näille vilkasliikkeisille vesille, vai tahtoiko hän vain muuten salata itsensä Välimertä kyntäviltä epälukuisilta aluksilta? Sitä en tiedä; mutta enimmäkseen kulki Nautilus vain etäällä rannikoista ja hyvin syvällä. Kreikan saariston ja Vähän Aasian välillä emme tavanneet pohjaa edes 2,000 metrinkään syvyydessä.
Ja vain tällä tapaa sain minä tutustua ensimmäiseen vastaansattuvaan klassillisen Arkipelaagin saarista, Sporaadeihin kuuluvaan Karpathokseen. Näin siitä ainoastaan sen graniittiperustukset salongin lasiruutujen lävitse. Tämä saari, jolla Protaios muinen kaitsi Neptunon karjoja, on nykyiseltä nimeltään Skarpanto ja sijaitsee Rhodoksen ja Kreetan välillä.
Seuraavana päivänä, helmikuun 14:ntenä, päätin käyttää osan päivän hetkistä tutkiakseni Arkipelaagin kalastoa; mutta jostakin syystä pysyivät salongin akkunaluukut tiukasti kiinni. Määrätessämme Nautiluksen asemaa olin huomannut sen kulkevan Kandiaa eli Kreetaa kohti. Sinä ajanhetkenä, jolloin olin astunut Abraham Lincolniin, oli koko saari noussut kapinaan turkkilaisten hirmuvaltaa vastaan. Mutta miten kapina sittemmin oli luonnistunut, se oli minulle tuiki tuntematonta; eikä kapteeni Nemo, joka oli lopettanut kaiken yhteyden maankamaran asukkaiden kanssa, tietystikään ollut oikea mies ilmoittamaan minulle asianlaitaa.
En senvuoksi viitannutkaan koko tapaukseen, kun illalla istuin hänen kanssaan kahdenkesken salongissa. Muutenkin hän minusta tuntui tavallista vaitonaisemmalta ja miettiväisemmältä. Jostakin syystä hän kuitenkin antoi määräyksen että akkunaluukut avattaisiin; ja kävellen edestakaisin yhdeltä luukulta toiselle katseli hän tarkasti vesivuoria kummallakin puolellamme. Mitä hän etsi? Mistäpä sen olisin arvannutkaan; tyydyin vain tähystelemään vilkasta kalamaailmaa edessäni. Silmäni eivät väsyneet ihailemaan niiden monikiuhtavia muotoja ja helakoita värejä, kunnes yht'äkkiä minua kohtasi odottamaton näky.
Meren keskellä näkyi mies, sukeltaja arvatenkin, ainoana pukunaan nahkavyö ja siinä kukkaro. Se ei ollut mikään aaltojen ajelema kuollut ruumis, vaan elävä ihminen, joka ui voimakkain vedoin syvällä vedessä, kadoten tuon tuostakin näkyvistäni pinnalle hengittääkseen ja sukeltaen taas alas.
Minä käännyin nopeasti kapteenin puoleen ja huudahdin liikutettuna:
"Ihminen! Haaksirikkoinen! Hänet täytyy pelastaa mihin hintaan hyvänsä!"
Kapteeni ei vastannut mitään, vaan tuli luokseni akkunaruudun ääreen.