Kapteeni heittäytyi sohvaan, ja minä istahdin koneellisesti hänen viereensä puolihämärässä salongissa.
"Herra professori", sanoi hän, "kuunnelkaa nyt tarkasti minua. Tämä kertomus tulee tavallaan teille mielenkiintoiseksi, sillä siitä saatte vastauksen erääseen kysymykseen, jota epäilemättä ette ole voinut muuten ratkaista."
"Minä kuuntelen", vastasin tietämättä mihin puhetoverini oikein tähtäsi.
"Luvallanne, professori", alotti kapteeni, "siirrymme vuoteen 1702. Tiedätte että Ludvig XIV, joka luulotteli voivansa kuninkaallisella viittauksellaan vaivuttaa Pyreneat maan sisään, oli pakottanut espanjalaiset ottamaan kuninkaakseen hänen sukulaisensa Anjoun herttuan. Tämä ruhtinas, joka Filip V:nnen nimellä hallitsi enemmän tai vähemmän kehnosti, sai ulkomailla osakseen vahvaa vastustusta.
"Vuotta aikaisemmin olivat näet Hollannin, Itävallan ja Englannin hallitsijat tehneet Haagissa keskenään liiton riistääkseen kruunun Filip V:nneltä ja antaakseen sen eräälle Itävallan arkkiherttualle, jota jo ennakolta ruvettiin nimittämään Kaarlo VII:nneksi.
"Espanjan täytyi nyt ruveta kestämään tämä vastamyrsky. Mutta sillä maalta puuttui silloin melkein tykkänään sotaväkeä ja merivoimia. Rahoja niiden pestaamiseen oli kumminkin tulossa, jos nimittäin useat jo Amerikasta lähetetyt, kullalla ja hopealla lastatut laivat pääsisivät tulemaan Espanjan satamiin. Vuoden 1702 lopulla odotettiin juuri yhtä sellaista laivastoa, jota suojelemaan Atlantilla risteileviltä vihollislaivastoilta Ranska oli lähettänyt kolmekolmatta sotalaivaa amiraali Château-Renaudin johdolla.
"Aarrelaivaston oli määrä mennä Cadiziin; mutta kuultuaan englantilaisten laivojen väijyvän siellä päin päätti amiraali poiketa johonkin ranskalaiseen satamaan. Laivaston espanjalaiset päälliköt panivat kuitenkin vastalauseen; he tahtoivat laskea Espanjan rannikolle, ja jollei Cadiziin voitu päästä, niin oli koetettava Vigo-lahteen, joka sijaitsee maan luoteisrannalla ja joka ei silloin ollut vihollisten saartama.
"Amiraali Château-Renaud olikin kyllin heikko taipuakseen tähän, ja laivat laskivat Vigo-lahteen. Mutta kovaksi onneksi se on aivan avoin meren puolelta, joten sitä ei vaaran tullen käynyt puolustaminen. Täytyi siis kiirehtiä purkamaan aarteet aluksista ennen vihollislaivaston tuloa; ja aika olisi sen myöntänytkin, jollei kurja voitonpyynti olisi odottamatta sotkenut asiaa.
"Cadizin kauppiaiden etuoikeutena oli näet ottaa vastaan kaikki Länsi-Intiasta tulevat tavarat. Kulta- ja hopeaharkkojen purkaminen Vigon rannalle loukkasi siis heidän oikeuksiaan. He valittivat Madridiin ja saivat heikon Filip V:nnen suostumaan siihen, että aarrelaivasto viruisi purkamatta Vigon reitillä siihen asti kunnes vihollislaivat olisivat menneet menojansa.
"Mutta juuri tätä päätöstä tehtäessä purjehti Englannin laivasto Vigo-lahteen lokakuun 22 p. 1702. Heikompana voimiltaan puolustautui amiraali Château-Renaud uljaasti; mutta huomatessaan että aarrelaivat siitä huolimatta pian joutuisivat vihollisen käsiin, sytytti ja upotti hän ne, niin että ne suunnattomille rikkauksineen vaipuivat merenpohjaan."