Silmäni osuivat kompassiin. Se osotti meidän yhä kulkevan pohjoista kohti. Loki näytti melkoista nopeutta, manometri noin 60 metrin syvyyttä. Olosuhteet tuntuivat siis suosivan kanadalaisen yritystä.
Menin huoneeseeni ja pukeuduin lämpimiin vaatteisiin: saukonnahkaiseen lakkiin, hylkeennahalla vuorattuun takkiin ja pitkävartisiin merisaappaisiin. Olin nyt täysin valmis ja vartosin sovittua merkkiä. Vain potkurin kumina häiritsi syvää äänettömyyttä laivassa. Kuuntelin ja teroitin korviani. Kellon ollessa muutamia minuuttia vaille 9 panin korvani kapteenin hytin ovelle. Sieltä ei kuulunut mitään. Lähdin salongin kautta kirjastoon. Yhä sama hiljaisuus ja puolihämärä. Asetuin keskusportaille vievän oven viereen ja odottelin Ned Landin merkkiä.
Silloin alkoi potkurin kumina hiljentyä ja taukosi viimein tykkänään. Mitä tämä merkitsi? Suosiko vai estikö se Ned Landin aijetta? En kyennyt siihen vastaamaan.
Äkkiä tuntui heikko täräys; minä ymmärsin että Nautilus oli pysähtynyt merenpohjalle. Levottomuuteni nousi äärimmilleen. Kanadalaisen merkinantoa ei kuulunut. Tunsin halua mennä hänen puheilleen ja pyytää häntä luopumaan yrityksestään. Tunsin ettei Nautilus kulkenut entiseen tapaansa…
Samassa aukeni salongin ovi, ja kapteeni Nemo astui sisään. Hän huomasi minut ja sanoi pitemmittä puheitta kohteliaasti:
"Ah, herra professori, teitä juuri etsin. Oletteko perillä Espanjan historiassa?"
Vaikka tuntisikin oman maansa historian niinkuin viisi sormeansa, niin ei tällaisessa mielentilassa olisi voinut kertoa siitä sanaakaan, saatikka sitten vieraan maan historiasta.
"No, herra professori", toisti kapteeni, "ettekö kuullut kysymystäni?
Oletteko perehtynyt Espanjan historiaan?"
"En erittäin", vastasin.
"Kas vain, oppineillakin miehillä on joskus lisää opittavana. Käykäähän istumaan, niin kerron teille merkillisen tapauksen tämän maan historiasta."