Tänä päivänä kuljimme eräässä merkillisessä Atlantin osassa. Jokainen tuntee sen lämpimän vesivirran olemassaolon, jota sanotaan Golf-virraksi. Alkaen Meksikon lahdesta kulkee se Atlannin poikki ja päättyy viimein Huippuvuorten rannoille Pohjoisessa jäämeressä. Mutta ennenkun se lähtee Meksikon lahdesta 44° pohjoista leveyttä, jakautuu se kahteen haaraan; päähaara kulkee Irlannin ja Norjan rannikoille, mutta toinen haara kääntyy Azorien kohdalla eteläänpäin, ja huuhdeltuaan Afrikan rantoja muodostaa se pitkän soikion ja palaa jälleen Antillien rannoille. Tämä jälkimmäinen haara sulkee lämpimän vesirenkaansa sisään sen osan kylmää, tyventä ja liikkumatonta valtamerta, joka on tunnettu Sargassomeren nimellä ja joka muodostaa todellisen sisämeren keskellä Atlanttia. Vesi Golf-virran etelähaarakkeessa tarvitsee kokonaista kolme vuotta kiertääkseen sen ympäri.
Sargassomeri peittää koko meren pohjaan uponneen osan vanhaa Atlantista. Ovatpa moniaat kirjailijat otaksuneet, että sen pinnalla keinuva merkillinen kasvisto on saanut alkunsa tämän muinaisen mantereen kamarasta irtirepäistystä preeriakasvullisuudesta. Mutta todennäköisempää on, että nämä ruohokasvit ja hauralajit ovat meriveden irtikiskaisemat Europan ja Amerikan rannoilta ja että Golf-virta on kuljettanut ne tähän vyöhykkeeseen. Kun Kolumbuksen laivat saapuivat siihen, hidastuttivat vesikasvit niin suuresti niiden kulkua, että merimiehet pelkäsivät jäävänsä iäksi kiini niihin, ja he tarvitsivat kolme pitkää viikkoa purjehtiakseen tämän alueen läpi.
Tällaiseen seutuun Nautilus nyt tuli, oikealle meriniitylle, jossa levät ja haurat olivat kutoutuneet niin vahvaksi ja tiheäksi nurmimatoksi vedenpinnalle, että laivan keula vain vaivoin voi leikata itselleen tien sen läpi. Siksipä kapteeni Nemokin, joka tahtoi välttää aluksensa potkurin punoutumista tähän sotkuiseen kasvullisuuteen, pysyttelihe muutaman metriä syvemmällä vedenpintaa.
Nimitys Sargasso johtuu espanjalaisesta sanasta "sargazzo", joka merkitsee merihauraa. Tämä kasvi onkin päätekijänä merinurmen muodostumisessa.
Syyn, miksi nämä merikasvit tällä tavoin kokoutuvat yhteen kohtaan Atlantin valtameren tyynelle pinnalle, selittää oppinut Maury teoksessaan "Maapallon fyysillinen maantiede" seuraavasti:
"Jos vesiastiaan pannaan korkkipalasia tahi mitä kelluvia hiukkasia hyvänsä ja sitten saatetaan vesi astiassa pyörivään liikkeeseen, niin huomataan että hajallaan kelluvat pikku esineet kokoutuvat ryhmäksi keskelle vedenpintaa s.o. vähimmässä määrässä liikkuvaan kohtaan. Puheenaolevaan luonnonilmiöön nähden on Atlantti vesiastiana, Golf-virta ympäripyörivänä liikkeenä ja Sargassomeri sinä rauhallisena keskuskohtana, johon kelluvat hiukkaset kokoutuvat."
Minä olen samaa mieltä Mayryn kanssa, ja minulla on ollut tilaisuutta tutkia mainittua luonnonilmiötä tarkoin tällä seudulla, jonne laivat muuten harvoin eksyvät. Yläpuolellamme uiskenteli jos jonkinlaisia esineitä, kaikki tiukasti sotkeutuneina noihin ruskeahkoihin merikasveihin: puunrunkoja, joita myrsky oli kiskonut irti Andein tai Kalliovuorten rinteiltä ja Amazon- ja Mississippivirrat vieneet alas mereen, lukemattomia rantahylkyjä, laivanrunkojen ja emäpuitten palasia, rikkoutuneita mastoja, kaidepuita — kaikki niin raskaina simpukan- ja kotilonkuorista, etteivät jaksaneet kohota ylös vedenpintaan. Ja aika on kerran tukeva Mayryn toistakin mielipidettä, että nimittäin nämä vuosisatojen kuluessa tänne kokoutuneet esineet vähitellen kivettyvät veden vaikutuksesta ja muodostavat tyhjentymättömiä kivihiilikerroksia — kallisarvoisen aarreaitan, jonka kaukonäköinen luonto varustaa kuntoon sitä aikaa varten, jolloin ihmiset ovat tyhjentäneet mannermaan kaivokset.
Tässä meriruohojen ja haurojen yhteenpunoutuneessa sekamelskassa näin kauniita ruusunvärisiä merililjoja ja meritähtiä, jotka vetivät perässään pitkiä tuntosarvikiehkuroitaan, viheriöitä, punaisia ja sinisiä maneetteja sekä etenkin Cuvier'n suunnattomia säde-eläimiä, joiden vaaleansinistä, päivänvarjon muotoista vaippaa somistivat sinipunervat korureunusteet.
Koko päivän helmikuun 22:ntena me vietimme Sargassomeressä, missä merikasveja ja äyriäisiä rakastavilla kaloilla oli runsaat ruokavarastot. Seuraavana päivänä oli valtameri taas saanut tavallisen näkönsä.
Lähimpien 19 päivän kuluessa, eli helmikuun 23:nnesta maaliskuun 12:nteen, kuljetti keskellä Atlantin merta pysyttelevä Nautilus meitä herkeämättä eteläänpäin 440 kilometrin nopeudella vuorokaudessa. Kapteeni Nemo tahtoi ilmeisesti suorittaa loppuun merenalaisen purjehduksensa maapallon ympäri, enkä epäillytkään etteikö hän Kap Hornin ympäri kierrettyään aikonut palata Tyynen valtameren eteläosaan.