En ennättänyt tiedustaa, minkä takia piti näin olla varuillaan, kun lennähdin selälleni lattiamatolle.
Kapteenin antamasta merkistä oli potkuri pantu käymään takaperin, sivutasot asetettu kohtisuoraan asentoon, ja Nautilus kohosi ylöspäin kuin ilmapallo suoraan ylös ilmaan, halkoen vesivuorta hirvittävällä nopeudella. Kuulin omituista hankaavaa ääntä laivan kyljiltä, mutta en voinut erottaa mitään esineitä ulkopuolelta. Neljässä minuutissa oli aluksemme suorittanut tuon 16,000 metrin pituisen matkan valtameren syvimmästä pohjakuilusta ylös sen pintaan.
XI LUKU.
Kaskelottien ja valaiden parissa.
Maaliskuun 13 ja 14 päivän välisenä yönä kääntyi Nautilus jälleen etelää kohti. Minä arvelin että se Kap Hornin kohdalle tultuaan poikkeisi länteenpäin päästäkseen Tyyneen valtamereen ja siellä päättäisi maanympäripurjehduksensa. Mutta se ei tehnytkään niin, vaan jatkoi eteläistä suuntaansa. Minne se oikein aikoikaan? Etelänavalleko? Mutta sehän oli mieletöntä! Aloinpa uskoa että kapteeni Nemo hurjanrohkeudellaan osotti todeksi Ned Landin arvelut.
Kanadalainen ei ollut moneen aikaan enää puhellut minun kanssani pakosuunnitelmistaan. Hän oli käynyt itseensäsulkeutuneeksi, melkeinpä äänettömäksi. Näin kyllä kuinka tämä jatkuva vankeus kovin raskautti hänen sydäntään, kuinka viha ja kiukku yhä kiehui hänen sisässään. Kapteenin kohdatessaan hänen silmänsä lieskasivat pahaenteistä tulta, ja minä pelkäsin aina että hänen luontainen kiihkeytensä saisi hänen yrittämään jotakin epätoivoista tekoa.
Seuraavana päivänä, maaliskuun 14:ntenä, hän ja Conseil astuivat hyttiini. Tiedustin heiltä heidän käyntinsä aihetta.
"Tahtoisimme vain tehdä teille yksinkertaisen kysymyksen", vastasi kanadalainen.
"Puhukaa, Ned."
"Kuinka, monta miestä arvelette Nautiluksessa olevan?"