"Ja mikä on kärsivällisyyttä parempikin — alistuvaisuutta", lisäsi
Conseil.
Hän oli löytänyt oikean sanan.
"Ja kun oikein ajattelee", jatkoi hän, "niin ei kapteeni Nemo voi iänkaiken kulkea eteläänkään päin. Hänen täytyy toki kerran pysähtyä, jollei muulloin niin ainakin kiinteätä jäätä kohdatessaan, ja palata kaikkien kulkemille merille. Silloin on taas aika ruveta pohtimaan Ned Landin ehdotusta."
Kanadalainen pudisti päätään, sipaisi kädellä otsaansa ja lähti mitään puhumatta tiehensä.
"Suvaitseeko isäntä että teen pienen huomautuksen?" sanoi Conseil vielä. "Ned parka toivoo kaikkea mitä nykyisin on mahdotonta saavuttaa. Hän näyttää kaipaavan kaikkea mikä meiltä on täällä kiellettyä. Vanhat muistot painavat hänen mieltään, ja hänen sydämmensä on ylen raskautettu. Se täytyy meidän toisten ymmärtää. Mitä hänellä on täällä tekemistä? Ei niin mitään. Hän ei ole oppinut mies niinkuin te, eikä häntä huvita meren merkilliset ihmeet niinkuin meitä molempia. Hän uskaltaisi tehdä mitä hyvänsä päästäksensä johonkin kotimaansa kapakkaan."
Todella täytyikin laivassa vallitsevan yksitoikkoisuuden tuntua sietämättömältä kanadalaisesta, joka oli tottunut vapaaseen ja toimeliaaseen elämään. Harvoin tapahtui täällä mitään, joka olisi elähyttänyt hänen mieltään. Mutta tänäänpä sattui sentään tapahtumaan jotakin, joka muistutti häntä entisistä onnellisista harpuunamiehen ajoista.
Kun kello 11 tienoissa nousimme vedenpintaan, jouduimme keskelle valasparvea. Tämä kohtaus ei hämmästyttänyt minua, sillä tiesin että nämä ankarasti vainotut eläimet mielellään ottivat turvansa etelänavan ympärillä oleville vaikeakulkuisille vesille.
Istuimme yläkannella. Meri oli tyyni, ja lokakuun aikaan vallitsi näillä eteläisillä leveysasteilla kauniit syyspäivät. Kanadalaisen tottunut silmä se havaitsi ensimmäisen valaskalan itäisellä taivaanrannalla. Kun oikein tarkkaan tähysti sinnepäin, niin näki sen mustanpuhuvan seljän vuoroin nousevan, vuoroon laskeutuvan veden alle noin kahdeksan kilometrin päässä Nautiluksesta.
"Ah!" huudahti kanadalainen; "olisinpa nyt valaanpyytäjälaivan kannella, niin kyllä tässä nousisi hauska elämä. Tuo on aika iso otus. Katsokaapa kuinka voimakkaasti se ruiskuttaa ylös ilma- ja höyrypatsaan syöksyreijistään. Voi sun vietävä, miksi minun pitääkään olla kahlehdittuna tähän rautakattilaan!"
"Mitä nyt, Ned?" huudahdin; "ettekö vielä ole heittänyt vanhoja kalastajahaaveitanne?"