Jokainen silmäpari tähysti osotettuun suuntaan. Siellä, noin kahden kilometrin päässä frekatista, näkyi pitkä, tumma esine sukeltautuvan esiin metrin korkeudelle aalloista. Sen hurjasti sätkättävä runko pyöri eteenpäin kuin vihuri. Ei koskaan oltu nähty minkään pyrstöeläimen kehittävän niin vimmaista voimaa. Suunnaton vaahtoaalto kohisi vanavedessä, merkiten sen kulkua merenpinnalla.
Frekatti lähestyi valasta. Minä tutkin sen näkyvän osan läpikotasin.
Merihirviöstä aikaisemmin annetut tiedot olivat liioitelleet sen kokoa; minä laskin sen pituudeksi ainoastaan päälle 80 metriä. Muuten täytyi minun ihailla sen ruumiin sopusuhtaisuutta. Minun tirkistellessäni viskasi se etupuolestaan ilmaan kaksi höyry- ja vesipatsasta aina 40 metrin korkeuteen. Kaikesta tästä voin päättää sen kuuluvan luurankoisten pääjaksoon, imettäväisten luokkaan, valaitten heimoon.
Miehistö odotteli päällikkönsä käskyjä. Kotvan valasta tarkasteltuaan tämä kutsui koneenkäyttäjän puheilleen.
"Onko teillä höyryä?" hän kysyi tältä.
"On, herra", vastasi koneenkäyttäjä.
"Hyvä, virittäkää tulet ja laskekaa täysi höyry koneisiin!"
Kolme eläköön-huutoa tervehti tätä käskyä. Taistelunhetki oli vihdoinkin tullut. Kohta suitsuttivat frekatin molemmat savutorvet sakeita mustia pilviä, ja kansi tärähteli koneitten jyskytyksestä.
Mahtavan potkurinsa ajamana kävi Abraham Lincoln hyökkäämään merihirviön kimppuun. Tämä päästi sen puolen ankkuritouvinmitan päähän; sitten se, ikäänkuin halveksien sukeltaa, kääntyi hiukan sivulle ja mennä hyryytti vähän matkan päähän pakoon.
Tällaista takaa-ajoa kesti lähes kolme neljännestuntia, ilman että frekatti pääsi pariakaan metriä lähemmäksi valasta. Ilmeistä oli, ettemme sellaisella menolla milloinkaan selviäisi vihollisestamme.