"Mitäs nyt, herra Land", kysyi kapteeni, "neuvotteko minua vielä laskemaan vesille valaanpyyntiveneeni?"
"En, herra", Ned vastasi, "se ei nyt kävisi aivan helposti päinsä."
"Mitä sitten on tehtävä?"
"Enemmän höyryä vielä koneisiin, jos vain voi. Sitten aijon, luvallanne, asettua keularaa'an kohdalle ja heitän harpuunani, kunhan vain pääsemme viskuumatkan päähän."
"Tehkää niin, Ned", sanoi kapteeni. "Koneenkäyttäjä, enemmän höyryä!"
Ned Land meni paikalleen. Tulia kattilan alla lisättiin, potkuri pyörähti 43 kertaa minuutissa ja höyryä pursusi venttiileistä. Lokilangan laskettua huomasimme Abraham Lincolnin kulkevan 18 1/2 solmunvälin nopeudella.
Mutta takaa-ajamamme kummitus kulki myöskin 18 1/2 solmunväliä tunnissa.
Kokonaisen tunnin ajan ahdistaja ja ahdistettu säilyttivät saman välimatkan, frekatin voittamatta edes kahta metriäkään. Se oli paha nolaus laivallemme, joka oli Amerikan sotalaivaston parhaita purjehtijoita. Potkuri tuntui joutuneen raivoon; merimiehet kiroilivat ja sättivät otusta, joka edelleen ylhäisesti halveksi kaikkea kanssakäymistä; kapteeni puolestaan ei tyytynyt sivelemään partaansa, hän pureksi sitä harmissaan.
Koneenkäyttäjä kutsuttiin taas kannelle.
"Onko teillä korkein höyrypaine?"