Mutta siellä jo vallitsikin rauha ja ikuinen äänettömyys. Kukapa olisi niin syvällä ollen voinut sanoa, että mahtava hirmumyrsky ylhäällä repeli valtameren pintaa?
XVIII LUKU.
Joukkouhri.
Aamunkoitteessa nousi Nautilus jälleen hitaasti merenpintaan. Kevyt heilahtelu todisti meidän olevan avoimella merellä. Yöllinen myrsky oli jo tauvonnut.
Silloin kuului mereltä kumea laukaus. Katsahdin kapteeniin, joka seisoi vieressäni yläkannella. Hän ei liikahtanutkaan.
"Kapteeni!" huudahdin silloin.
Hän ei vastannut minulle mitään. Minä lähdin hänen luotaan Conseilin ja Ned Landin tykö kannen toiseen päähän.
"Mistä tuo laukaus kuului?" kysyin.
Kanadalainen osotti minulle merelle päin suuntaan, josta todella näkyi laivanhahmo. Se läheni Nautilusta, ja huomasi hyvin sen yhäti lisäävän vauhtiaan. Kymmenkunta kilometriä erotti sen vielä meistä.
"Se oli tykinlaukaus!" virkkoi Conseil.