"Mikähän laiva se on, Ned?" tiedustin uudestaan.
"Purjeista ja korkeista mastoista päättäen voisin panna veikkaa, että se on sotalaiva", vastasi kanadalainen. "Ah, jospa se kävisi kimppuumme ja ampuisi tämän kirotun Nautiluksen mäsäksi!"
"Ned kuoma", sanoi Conseil, "mitäpä pahaa tuo alus voisikaan tehdä Nautilukselle? Kävisikö se tämän kimppuun pinnan alla? Ampuisiko se sitä meren pohjalla?"
"Voitteko sanoa minulle, Ned, mitä kansallisuutta tuo laiva on?" kysyin.
Kanadalainen rypisti kulmiaan, alensi silmäluomiaan ja tähysteli tuokion ajan outoa alusta koko näkövoimallaan.
"En, professori, sitä en voi sanoa", vastasi hän vihdoin. "Se ei ole nostanut ylös lippuaan. Mutta sen voin vakuuttaa että sotalaiva se on, sillä pitkä viiri liehuu sen suurmastonhuipusta."
Me tarkkasimme vielä neljännestunnin ajan meitä kohti kulkevaa alusta. En voinut kuitenkaan uskoa, että se niin pitkältä matkalta olisi voinut erottaa pinnasta tuskin ollenkaan kohoavaa Nautilusta, vielä vähemmän että sillä olisi tiedetty sukelluslaivan olevan edessään.
Kohta voi kanadalainen ilmottaa minulle, että se oli iso, kaksikantinen sotalaiva, jolla oli panssarikeula ja vaskilevyillä päällystetyt kupeet.[24] Paksu, musta savu tuprusi sen molemmista savupiipuista. Sen purjeet pullistuivat tuulessa. Mutta mitään kansallisuuslippua ei siinä voinut huomata; ja välimatka oli vielä liian pitkä, jotta olisi erottanut värit sen viirissä, joka liehui pitkänä, kapeana nauhana.
Outo alus lähestyi meitä hyvin nopeasti. Jos kapteeni Nemo päästäisi sen jotenkin likelle Nautilusta, niin aukenisi meille ehkä vihdoinkin pelastuksen tie.
"Kuulkaas, professori", sanoi kanadalainen minulle, "jos tuo laiva tulee muutamankin kilometrin päähän, niin hyppään minä mereen ja kehotan teitäkin tekemään niin."