Näin sanoen hän otti esiin nenäliinansa liehuttaakseen sillä. Mutta hän ei ollut saanut sitä vielä levitetyksikään, kun häntä väkevämpi käsi paiskasi hänet kumoon kannelle.
"Hullu!" jyrähti kapteeni Nemon ääni. "Tahdotko että seivästän sinut Nautiluksen keulaan, ennenkun se törmää tuohon alukseen?"
Päällikköä oli hirveä kuunnella, mutta vielä hirveämpi nähdä. Hänen kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja hänen sydämmensä oli varmastikin hetkiseksi lakannut sykkimästä. Hänen silmäteränsä kiristyivät kokoon onnettomuutta ennustavasti. Hän ei enää puhunut, vaan karjui. Kallistaen ruumiinsa teräsjouseksi painoi hän molemmat rystysensä kanadalaisen hartioihin.
Sitten heitti hän tämän sikseen ja kääntyi sotalaivaa kohti, jonka luodit vinkuivat hänen ympärillään.
"Sinä tiedät, kuka minä olen — sinä, joka kuulut kiroomalleni kansakunnalle!" jyrisi taasen hänen voimallinen äänensä. "Minun ei tarvitse nähdä sinun lippuasi tunteakseni sinut! Odota, minä näytän sinulle omani!"
Ja hän nosti kannelle liehumaan samallaisen mustan lipun, jommoisen hän jo oli pystyttänyt etelänavalle. Samassa tulla tärähti tykin luoti vinosti Nautiluksen kupeeseen ja murskauduttuaan aivan lähellä kapteenia putosi mereen. Päällikkö kohautti hartioitaan ja kääntyi sitten minun puoleeni.
"Menkää alas!" sanoi hän lyhyesti. "Menkää alas, te ja toverinne!"
"Kapteeni, aijotteko hyökätä tuon aluksen kimppuun?" huudahdin silloin.
"Niin juuri, minä lävistän sen upoksiin."
"Sitä ette saattane tehdä!"