Tuosta kunnon toverista tämä oli aivan luonnollista.
"Entäs frekatti?" kysyin.
"Frekattiko?" vastasi Conseil; "mielestäni isännän ei pitäisi liiaksi luottaa siihen."
"Mitenkä niin?"
"Kas kun hyppäsin jälkeenne, niin kuulin ruotelimiehen huutavan, että peräsin ja potkuri olivat särkyneet."
"Särkyneet?"
"Niin, menneet aivan palasiksi hirviön hampaissa. Se oli ainoa vaurio, mikä tuli Abraham Lincolnin osaksi. Mutta olipa siinäkin meihin nähden tarpeeksi! — se ei voi enää ohjata kulkuaan."
"Sitten me olemme hukassa!"
"Siitäpä näyttää", Conseil tyynesti vastasi. "Mutta: onhan meillä vielä monias tunti elettävänämme, ja sillä aikaa voi ehkä sattua jotakin onneksemme."
Conseilin hämmästymätön kylmäverisyys rohkaisi minuakin. Nyt uin jo keveämmin; mutta läpikastuneet ja ihonpintaan valautuneet vaatteeni painoivat yhä minua alaspäin. Conseil huomasi sen.