Vaatteeni vaivasivat minua; ne istuivat jäsenilläni kuin valetut ja haittasivat liikkeitäni.
Olin vajoamaisillani, tukahtumaisillani!
"Apua!"
Se oli viimeinen huutoni. Suuni täyttyi vedellä. Taistelin kuin hurja, jotten vaipuisi syvyyteen. Äkkiä tuntui siltä kuin väkevä käsi olisi tarttunut vaatteisiini ja vetänyt minut sukkelaan vedenpinnalle; ja minä kuulin — ah, todella kuulin! — korvani juuressa seuraavat sanat:
"Jospa, isäntä olisi hyvä ja nojaisi olkaani vastaan, niin kävisi uiminen paljon helpommin."
Minä kourasin toisella kädelläni kiinni uskollisen Conseilini käsivarteen.
"Sinäkö se olet?" huohotin. "Sinäkö?"
"Minäpä juuri", vastasi kelpo palvelijani, "ja odotan nyt isännän määräyksiä."
"Samako täräys sinut mereen pudotti kuin minutkin?"
"Ei; mutta kun olen isännän palveluksessa, niin luvallanne sanoen otin ja seurasin teitä."