Maistelin enemmän uteliaisuudesta kuin herkkusuisuudesta, kuunnellen kapteeni Nemon mieltäkiinnittäviä merijuttuja.
"Te rakastatte merta, kapteeni?"
"Rakastanko — kyllä! Meri on kaikkeus. Se peittää seitsemän kymmenettä osaa maapallon pinnasta. Sen hengitys on puhdasta ja elähyttävää. Se on suunnaton erämaa, mutta siinä en koskaan ole yksin, sillä elämä katselee vastaan lukemattomilta tahoilta. Meri on yliluonnollisen ja ihmeellisen olemassaolo ruumiillistuneena. Se on täynnä rakkautta ja tunnetta; se on 'elävä äänettömyys', niinkuin eräs runoilijoistamme on sanonut. Todentotta, professori, täällä on luonnolla suuri aarreaittansa, täynnä kasvi- eläin- ja kivikunnan ihmeitä. Maapallomme alkoi meren muotoisena, niin sanoakseni; ja kenpä tietää, vaikka se samallaisena lopettaisikin olemassaolonsa. Meri on rajattoman rauhan valtakunta, se ei suvaitse hirmuvaltiaita. Sen pinnalla ihmiset voivat säätää ja toimeenpanna vääriä lakeja, niiden kautta sortaa ja hakata kappaleiksi toisiaan; mutta kymmenen metrin syvyydessä heidän valtansa ja voimansa loppuu. Ah, herrani, elämä — elämä on täällä vesien kohdussa! Täällä yksin ihminen on riippumaton! Täällä en tunnusta ketään herrakseni! Täällä olen vapaa!"
Kapteeni Nemo vaikeni yht'äkkiä kesken innostustaan. Hän nousi pystyyn ja käveli kiihottuneena edestakaisin lattialla. Viimein hän tyyntyi, sai takaisin entisen kylmän ja jäykän ilmeensä ja kääntyi puoleeni sanoen:
"No niin, professori, jos haluatte käydä katselemassa Nautilusta, niin lähden liehtariksi."
Minä seurasin häntä. Ruokasalin takaseinällä olevasta kaksoisovesta astuimme toiseen, yhtä suureen suojaan kuin edellinen.
Se oli kirjasto. Pitkin seiniä seisoi korkeita vaskihelaisia hyllyjä ja kaappeja sinipunervasta ebenpuusta, täynnä yhdenmukaisiin kansiin sidottuja kirjoja. Niiden välillä seinävierillä oli mahtavia ruskealla nahalla päällystettyjä leposohvia, uhkean paisuvia ja mitä veikeintä mukavuutta tarjoovia. Keveitä, liikkuvia lukupöytiä, joita voi työntää joka haaralle, oli niiden sivuilla. Keskellä lattiaa oli suunnaton pöytä, kukkuroillaan jo vanhettuneita aikakauslehtiä ja lentokirjallisuutta. Sähkövalo valaisi joka sopen, loistaen neljästä kattoon kiinnitetystä himmeästä puolipallosta. Katselin todella ihaillen tätä kirjatoukan paratiisia, tuskin kyeten uskomaan silmiäni.
"Kapteeni Nemo", sanoin isännälleni, joka oli viskautunut eräälle leposohvista, "tällainen kirjastohuone olisi kunniaksi mille mannermaan hovilinnalle hyvänsä; ja olen täynnä ihmetystä kun näen, että sellaista ylellisyyttä voi tavata täällä merenpohjalla."
"Missäpä muualla voisikaan löytää parempaa yksinäisyyttä ja hiljaisuutta kuin täällä? Tarjooko työhuoneenne museossa teille näin suuria etuja, professori?"
"Ei totisesti, herrani; minun täytyy myöntää että se on joka suhteessa paljon köyhemmin varustettu kuin tämä. Teillä on ainakin kuusi- tai seitsemäntuhatta nidettä koossa täällä."