Kulkiessamme vain muutaman ankkuritouvinmitan päässä Clermont-Tonnerren rantariutoista minulla oli hyvä tilaisuus ihailla mikroskooppisten rakentajain jättiläistyötä. Nämä polyypit kehittyvät etupäässä meren pintakerroksissa, jotka melkein aina ovat liikkeessä; ja siitä johtuu että nämä merenalaiset rakennukset alkavat lähellä vedenpintaa ja sitten vähitellen painuvat pohjaan päin, jolloin pikkueläimet kuolevat, niin että niiden kalkkierottumat vain jäävät jälelle muodostamaan perustusta seuraavien madrepori-sukupolvien rakennuksille. Näin on asiata ainakin Darwin esittänyt, joka tällä tapaa selittää noiden n.k. atollien synnyn. Ja tämä teoria on minun mielestäni paljon todenperäisempi kuin se, jonka mukaan madreporien rakennusten perustana muka olisivat muutaman metriä vedenpintaa alempana olevat tulivuorien huiput.
Minä voin nähdä nuo omituiset muurimuodostumat aivan läheltä, sillä luotauslanka osotti niiden kohdalla 300 metrin syvyyttä, ja sähköheijastajamme sai niiden kimaltelevat kalkkiseinät sädehtimään. Conseil kysyi minulta kuinka pitkä aika oli tarvittu ennenkuin nämä jättiläismuurit olivat saavuttaneet nykyisen korkeutensa, ja tuli kovin ihmeisiinsä kun vastasin että tiedemiesten huomioitten mukaan ne ylenevät vain puoli sentimetriä vuosisadassa.
"Nuo kalliot ovat siis kasvaakseen vaatineet…"
"Yhdeksänkymmentäkaksi tuhatta vuotta, poikaseni. Muuten vaatii kivihiilen, s.o. vedenpaisumusten hautaamien metsien kivettyminen sekä basalttikallioiden jäähtyminen paljon pitempiäkin ajanjaksoja."
Nautiluksen noustessa jälleen pintaan voin nähdä tämän matalan, metsäisen saaren koko laajuudessaan. Sen madrepor-syntyisiä kallioita olivat epäilemättä Hyrskyt ja niiden synnyttämät vesipatsaat hedelmöittäneet. Kerran oli jostain lähelläolevasta saaresta ajelehtanut tänne kokospähkinä ja laskeutunut kalkkikerrokselle, jolle merivirtain kokoamat kala- ja kasviaineet olivat mädätessään vähitellen synnyttäneet multaa. Pähkinäkin mätäni, niin että sen siemenaihe joutui esiin ja kasvatti juurta. Tästä siemenestä ja monista muista samallaisista yleni puita, jotka estivät vedenhaihtumista saarelta. Siten syntyi puroja. Kasvullisuus versoi yhä runsaammaksi. Joitakin pikkueläimiä, matoja ja hyönteisiä saapui purjehtien puunrungoilla, joita myrsky oli temponut irti saarilta. Kilpikonnatkin nousivat maihin laskemaan muniaan. Linnut rakentelivat pesiään nuoriin puihin. Tällä tavoin kehittyi eläinkunta, ja vehmauden ja riistan houkuttelemana ilmestyi tänne vihdoin ihminenkin. Tällainen on näiden saarten luomishistoria — noiden mikroskooppisten eläinten pystyttämäin jättiläisrakennusten ajantieto.
Iltapuolella päivää hävisi Clermont-Tonnerre näkyvistä sinertävään kaukaisuuteen, ja Nautilus muutti nyt tuntuvasti suuntaa. Sivuutettuaan Kauriin kääntöpiirin 35° pituusasteella se käänsi keulansa luodetta kohti ja kulki koko kuuman vyöhykkeen halki. Mutta vaikka troopillinen kesäaurinko hellitti päittemme päällä koko terällään, emme kuitenkaan kärsineet sen hehkusta lainkaan, sillä 15—20 sylen syvyydellä merenpinnan alapuolella ei lämpö kohoa 14—15° C korkeammalle.
Joulukuun 15 p. kuumottivat idässäpäin Seurasaaret ja viehättävä Tahiti, Tyynen valtameren kuningatar. Aamupuolella erotin tyvenen puolella viimemainitun saaren korkeat vuorenhuiput. Merestä saimme pöytäämme erinomaisen maukkaita kalalajeja, makrilleja, bonitoja ja eräänlaisia merikäärmeitä.
Yhtämittaa sivuutimme löytöretkien historiassa mainittuja saariryhmiä — Tonga-saaret, Samoa-saariston ja Fidshi-saaret. Viimemainitut löysi Tasman 1643, samana vuonna kuin Torricelli keksi ilmapuntarin ja Ludvig XIV nousi valtaistuimelle. Myöhemmin tutkivat niitä kuuluisa Cook ja ranskalainen Dumont-d'Urville, joka lopullisesti selvitti niiden maantieteellisen arvoituksen. Niiden rannoilta pyysimme pohjanuotalla suunnattomasti mainioita ostereita, joita Senecan neuvon mukaan avasimme vasta ruokapöydässä. Fidshi-saarten rannikkojen merenalaisilla hiekkasärkillä oli niillä vielä mainio sikiytymistilaisuus, siellä eivät ahnaat kalastajat olleet ennättäneet tehdä niille tuhoa; tämän herkullisen nilviäisen suurta menestymismahdollisuutta todistaa se seikka, että yhden ainoan osterin kuorien välissä voi tavata aina 2 miljoonaa mätimunaa. Ja ettei mestari Land tällöin syönyt itseään piloille, johtui siitä, että osterit ovat ainoa ihmisravinto, joka ei liiaksikaan nautittuna aiheuta vatsahäiriöitä. Tarvitaan näet kokonaista 16 tusinaa niitä jotta ihmisruumis saa ne 32 grammaa typpiainetta, jotka se joka päivä tarvitsee ravinnokseen.
Joulukuun 25 p. Nautilus kulki Uusien Hebridien saariston halki, jonka Quiros löysi 1606 ja jolle Cook 1778 antoi sen nykyisen nimen. En ollut nähnyt kapteeni Nemoa kokonaiseen viikkoon, ja olin juuri isossa salongissa etsimässä laivamme tietä kartalta, kun hän astui sisään aivan sen näköisenä kuin olisi vasta viisi minuuttia sitten eronnut minusta. Ilman pitempiä puheita hän laski sormensa kartalle ja lausui yhden ainoan sanan:
"Vanikoro."