— Entäs te itse, kapteini, vastasi André Vasling, teistä tulee meille esikuva, sillä vielä on teissä yhtä paljon kykyä kuin kokemustakin.
— Huomenna siis, ystäväni! Menkää nyt laivaan käymään viimeisiin valmistuksiin.
Nämä molemmat merimiehet menivät yhdessä pois ja jäivät kahden kesken. Monet olivat ne kyynelet, mitkä tänä kamalana iltana vuodatettiin. Nähdessään Marian noin lohduttomana päätti Jaan Cornbutte säästää hänet eronhetken mielihaikeudesta, lähtemällä talosta hänen vielä nukkuessaan. Ennenkuin erosivat, antoi hän hänelle vielä viimeisen suutelon, ja kello 3 aikana aamulla lähti hän hänen tietämättänsä matkaan.
Lähtö oli kerännyt rantasillalle kaikki tämän vanhan merimiehen ystävät. Pappi, jonka olisi pitänyt siunata Marian ja Louis'in liiton, tuli antamaan alukselle viimeisen siunauksen. Lujia käden-antoja vaiheteltiin sinne ja tänne Jean Cornbutten laivaan mennessä.
Kaikki oli nyt valmiina. Muutamia komentosanoja kuului, purjeet pullistuivat, ja priki ulkoni pikaisesti hyvän länsipohjoisen viuhkan viemänä, jolla aikaa pappi, polvistuneiden katsojain keskellä seisova, jätti laivan Jumalan käsiin.
Minne tuo alus purjehtii? Se menee sitä vaarallista tietä, jolla niin useat haaksirikkoutuneet ovat päättäneet päivänsä! Sillä ei ole vissiä määräpaikkaa. Sen täytyy olla valmiina kaikkiin vaaroihin ja tohtia hätäilemättä katsoa niitä silmiin! Jumala yksinään tietää, minne se on joutuva! Jumala sitä johtakoon!
III.
Toivon kipinä.
Vuoden-aika oli mukava ja laivaväki taisi toivoa pian saapuvansa paikalle missä onnettomuus oli tapahtunut. Jean Cornbutte tietysti oli ajatellut perusjuonen yritykseensä. Hän aikoi käydä Fär-saarilla, joille pohjoistuuli oli voinut ajaa haaksirikkoutuneet. Saatuansa visseyden, ettei heitä ollut korjattu mihinkään satamaan niillä tienoilla, aikoi hän siirtää tiedustelemuksensa toiselle puolen Pohjanmerta ja halkihakea koko Norjan rannikon aina Bodöhön asti, joka taittiin katsoa haaksirikon likimmäiseksi satamaksi, mutta pohjoisempaankin jos niin tarvittaisiin.
Vastoin kapteinia oli André Vasling sitä mielipidettä, että pitäisi tutkia Islannin rannikoita. Mutta Penellan teki sen muistutuksen, että tuuli oli lännessä onnettomuuden tapahtuessa, mikä seikka antoi toivoa, että nuo onnettomat eivät olleet ajautuneet Mal-virran kuiluun, ja teki todenmukaiseksi, että olivat tulleet Norjan rannikolle viskatuiksi.