Jäävuorten keskellä.
Heinäkuun 23 päivänä ilmaisi eräs valon heijastus ensimäisen kulkujään, joka, Davisin salmesta lähtevä, hyökäsi valtamereen. Tästä hetkestä aikain saivat tähystäjät käskyn olla kahta vertaa valppaammat, että näetsen vältettäisiin tölmäystä noihin suunnattomiin röykköihin. Miehistö jaettiin kahteen vahtikuntaan, niin että ensimäiseen kuuluivat Fidèle Misonne, Gradlin ja Gervique, toiseen André Vasling, Aupic ja Penellan. Vahti-aikaa ei ollut kahta tuntia pitemmältä, sillä näillä kylmillä tienoilla lannistuvat ihmisen voimat puolta vähemmiksi. Vaikka La Jeune-Hardie vasta oli 63 leveyspykälän kohdalla, osoitti lämpömittari 9 pykälää jäätökohdan alla.
Vettä ja lunta satoi usein kosolta. Valoisampina hetkinä, kun ei tuullut ylen kovasti, Maria oleskeli kannella, ja silmänsä vähitellen tottuivat pohjoisen meren tuimiin näytelmiin.
Elokuun 1 päivänä käveli hän peräkannella, puhellen enonsa, André Vaslingin ja Penellanin kanssa. La Jeune-Hardie tuli juuri kolmea peninkulmaa leveään salmeen, jonka kautta isoja kulkujää-vuoria pikaista vauhtia ajeli etelää kohti.
— Milloin saamme maan näkyviin? kysyi tämä nuori tyttö.
— Kolmen, korkeintaan neljän päivän perästä, vastasi Jean Cornbutte.
— Luuletteko siellä tapaavamme uusia jälkiä Louis-raukastamme?
— Onpa mahdollista, tyttöseni, mutta pelkäänpä, olevamme vielä kaukana löytöretkemme periltä. Se on mahdollista, että Froöeren on ajellut kauas pohjaan päin.
— Tottapa on, lisäsi André Vasling, sillä sitä myrskyä, joka eroitti meidät siitä norjalaisesta aluksesta, kesti kolme päivää, ja kolmessa päivässä alus voi ajella kauas, kun on niin sorruksissa, ettei kykene purjeita pitämään.
— Suvaitkaa minun muistuttaa teille, h:ra Vasling, sanoi Penellan, että se tapahtui huhtikuulla, että suoja-ilma silloin ei vielä ollut alkanut, ja että sentähden Froöeren välttämättömästi pidättyi jäihin…