Marraskuun 4 päivänä rupesi Jean Cornbutte erääsen paikkaan rannalla kaivamaan ruokavaroja, jotka eivät olleet tarpeesen. Merkki pystytettiin paikalle sitä tuskin uskottavaa tapausta varten, että uusia tiedustelemuksia tulisi tehtäväksi tälle suunnalle. Sinne mennessä oli, kuten edellä mainittiin, samanlaisia kätköjä tehty pitkin matkaa, määrätyn matkan päähän toisistaan, joten heillä oli ruokavaroja paluumatkalle, tarvitsematta niitä reessä kuljettaa.
Lähtö määrättiin marraskuun 5 päiväksi kello 10 ajaksi aamupäivällä. Syvä alakuloisuus vallitsi tässä pienessä seurassa. Maria tuskin voi pidättää kyyneleitään, nähdessään enonsa noin nulomielisenä. Mitkä kärsimiset ja vaivat, eikä miksikään hyväksi! Kuinka paljon hukattua työtä!
Penellan nurpeili ja ynsisteli; hän ei huolinut koko maailmasta ja purki joka tilaisuudessa tovereilleen vihojaan heidän huonoudestaan ja kelvottomuudestaan. He olivat, sanoi hän, arkamaisempia ja vennompia kuin Maria, joka olisi kyennyt menemään vaikka maailman ääreen antamatta valitusta kuulua.
André Vasling ei saattanut salata iloansa, minkä tunsi tästä asiain käännöksestä. Hän osoitti tälle nuorelle tytölle entistä ahkerampaa huomaavaisuutta, saattipa hänen toivomaan uusiakin tiedustelemuksia talven kuluttua. Hän tiesi hyvin kyllä niiden silloin olevan myöhään tulleita.
X.
Elävältä haudatut.
Illalla ennen lähtöä, iltaiselle ruvetessa, oli Penellan halkomassa tyhjiä laatikoita tuli-astian alle pistettäviksi, kun äkki-arvaamatta tunsi sakeasta savusta miltei tukehtuvansa. Samassa silmänräpäyksessä tärähti lumihuone liitoksilleen ikäänkuin maanjäristyksestä. Jokainen kiljahti kauhistuksesta ja Penellan suhkaisi ulos.
Siellä valliisi pilkkoinen pimeä. Hirmuinen myrsky raivosi. Lumi tuprusi tavattoman ankarasti, ja pakkanen oli niin kova, että Penellan tunsi kätensä paleltuvan. Hänen täytyi taas mennä sisään, sitä ennen kätensä lumella hierottuansa.
— Meillä on ankara myrsky, sanoi hän. Suokoon Jumala, että huoneemme kestäisi, sillä jos raju-ilma sen hävittää, niin olemme hukassa.
Myrskynpuuskain ilmassa raivotessa tuntui hirvittävä ryske kylmettyneen maan alla. Jäälohkareita kiiteli sinne ja tänne ja räiskien murskautui toisiaan vasten. Tuuli vonkui niin ankarasti, että toisinaan tuntui kuin koko huone pyyhkäistäisiin paikaltansa. Phosphoroitsevia (valkimoitsevia) loisteita, selittämättömiä näillä leveysmitoilla, välähteli lumituprujen läpi.