Hän alkoi juosta sitä suuntaa, mistä huuto oli kuulunut. Hän pitkitti juoksuaan noin kaksi peninkulmaa, ja hämmästyksensä kävi suureksi, kun näki miehen makaavan lumella. Hän läheni häntä, nosti hänen ylös, mutta näpisti sitte sormensa ristiin epätoivosta.
André Vasling, joka oli seurannut häntä kintereillä, tuli nyt paikalle ja sanoi, luotuansa silmänsä miehen päälle:
— Se on yksi haaksirikkoutuneista! Se on matruusimme Cortrois!
— Hän on kuollut, sanoi Penellan, viluun kuollut!
Jean Cornbutte ja Maria tulivat nyt ruumiin luokse, joka jo oli kylmästä kangistunut. Epätoivo kuvastui kaikkein kasvoihin. Tämä kuollut oli yksi Louis Cornbutten matkakumppaleista.
— Eteenpäin! huusi Penellan.
Ja eteenpäin mentiinkin vielä puolen tuntia, sanaakaan vaihtamatta, siksikuin näkivät erään töyrypaikan, mikä tuskin voi olla muuta kuin maata.
— Se on Shannon-saari, sanoi Jean Cornbutte.
Peninkulman vaellettuaan taisivat he selvästi eroittaa savun nousevan lumesta tehdystä, puu-ovella suljetusta majasta. He kiljaisivat. Kaksi miestä syöksi majasta ulos, ja toisen niistä tunsi Penellan hetikohta Pierre Nouquet'iksi.
— Pierre! huusi hän.