Pierre seisoi kuin kivistyneenä, tietämättä, kuten näytti, mitä hänen ympärillään tapahtui. André Vasling katseli eräänlaisella levottomuudella, mutta myös julmalla tyytyväisyydelläkin, Pierre Nouquet'in kumppalia, hän kun ei nähnyt Louis Cornbuttea heidän kanssansa.
— Pierre! minä se olen, huusi Penellan, ja ystäväsi kaikkityyni.
Pierre Nouquet havahtui ja riensi vanhan toverinsa syliin.
— Entä poikani! Entä Louiseni! huusi Jean Cornbutte, mitä synkeintä epätoivoa näyttäen.
XII.
Paluu prikiin.
Samassa silmänräpäyksessä tuli miltei kuolevan näköinen mies majasta, retostellen pitkin jäätä. Se oli Louis Cornbutte.
— Poikani!
— Rakastettuni!
Nämä molemmat huudahukset kuuluivat yhtaikaa, ja Louis Cornbutte vaipui taintioimena isänsä ja Marian syliin, joka vei hänen majaan, missä hän kohta virkosi heidän huolenpitojensa avulla.