— Laupiudesta, Vasling, isäni kuolee! Te voitte pelastaa hänen!
Sanokaa!
— Minulla ei ole mitään vastaamista, sanoi André Vasling.
— Katala! huudahti Penellan, puukko kädessä karaten perämiehen päälle.
— Auttakaa, toverit! huusi André Vasling, peräytyen.
Aupic ja molemmat norjalaiset matruusit hyppäsivät vuoteiltaan ja asettausivat hänen taaksensa. Misonne, Turquiette, Penellan ja Louis valmistausivat vastukseksi. Pierre Nouquet ja Gradlin, vaikka ylen kipeät, nousivat apuun hekin.
— Vielä olette meille liian väkevät, sanoi nyt André Vasling. Emme tappele muuten kuin täydellä varmuudella voitosta.
Merimiehet olivat niin heikot, etteivät uskaltaneet käydä noiden neljän katalain kimppuun, he kun, jos olisivat tapanneet, olisivat olleet hukassa.
— André Vasling, sanoi Louis Cornbutte raskaalla äänellä, jos isäni kuolee, niin sinä olet tappanut hänen, ja minä vannon että tapan sinun kuin koiran.
André Vasling ja sen salaliittolaiset vetäytyivät toiseen päähän ruomaa eivätkä mitään vastanneet.
Nyt kävi välttämättömäksi hankkia enemmän polttopuuta, ja huolimatta pakkasesta meni Louis Cornbutte kannelle ja alkoi hakata erästä osaa pastingista. Mutta hänen täytyi herjetä siitä neljännes-tunnin perästä, hän kun oli menehtyä pakkaseen. Sivu mennessään loi hän silmänsä lämpömittariin ja näki elävän hopean jähmettyneen. Pakkanen oli siis noussut yli 42 pykälän jäätökohdan alla.