Kumppalina matkallani oli minulla maanmieheni ja ystäväni Donatien Levesque, matkailija sielun ja sydämen pohjasta ja uuttera käymämies, joka edellisen vuoden alulla oli tehnyt oppia tuottavan ja monesti vaivaloisen retken Pohjois-Amerikassa. Hän oli jo kuljeksinut mainittua maata monelle eri suunnalle ja oli juuri lähtemäisillään New-Orleansiin pitkin Missisippi-virtaa, kun sota ehkäisi hänen tuumansa ja kutsui hänet Ranskan maahan. Sittemmin tapasimme toisemme Aix-les-Bainsissa ja päätimme vesihuusauksen perästä yhdessä matkustaa Savojiin ja Schweitziin.
Donatien Levesque tiesi aikeeni, ja koska terveytensä, miten luuli, ei sallinut hänen lähteä tälle pitkälliselle vaellukselle jäätiöiden yli, niin pidettiin se tuuma, että hän Chamonix'issa odottaisi paluutani ja poissa ollessani tavallisuuden mukaan kävisi Montanvers-jäätiöllä.
Kuultuansa minun aikovan Breventille, ystäväni ei epäröinyt lähteä kanssani. Nousu Breventille on muuten miellyttävimpiä retkiä joita voi tehdä Chamonix'ista. Tämä vuori, joka on 8,500 jalkamittaa korkea, on Aiguilles-rouges nimisen vuoriharjanteen pitke, joka kulkee länsi-etelästä itäpohjoista kohti, yhtä suuntaa Mont-blanc vuoriharjanteen kanssa, jonka kanssa se muodostaa ahtaan Chamonix-laakson. Breventin keskellisen aseman johdosta vastapäätä Bossons-jäätiötä sopii tältä vuorelta miltei koko heidän retkellään nähdä ne matkueet, jotka tohtivat kiivetä Alppien jättiläiselle. Tästä syystä käykin siellä paljon ihmisiä.
Kello seitsemän aikana aamulla lähdimme matkalle. Siellä en voinut olla ajattelematta Balmat'in arveluttavia sanoja. Olivatpa vähällä saattaa minut hämille. Kysyin siis oppaalta:
— Oletteko käyneet Mont-blancilla?
— Olen, vastasi hän, kerran käynyt, ja siitä on minulle kylliksi. En aio tehdä sitä toista kertaa.
— Hitto niinkin! ja minä, joka juuri aion sitä koettaa!
— Se on vallassanne, herraseni, mutta minä en saata tulla kanssanne. Vuori ei ole hyvällä tuulella tänä vuonna. Useita yrityksiä nousta sinne on tehty, mutta ainoastaan kaksi on onnistunut, ja viime kerralla täytyi kahdesti palata. Muuten on onnettomuus viime vuonna hiukan laimentanut harrastajain intoa.
— Onnettomuusko? Mikä onnettomuus?
— Kah, ettekö olekaan siitä kuulleet? Matkue, jossa oli kymmenen opasta ja kantajaa sekä kaksi englantilaista, lähti syyskuun keskipaikoilla matkustamaan Mont-blancille. He nähtiin pääsevän kukkulalle asti, mutta sitte muutamain silmänräpäysten perästä pilveen katoavan. Pilven hajauttua ei näkynyt ketään. Ne kaksi englantilaista ynnä seitsemän opasta ja kantajaa tuuli oli pyhkäissyt pois ja todenmukaisesti syössyt Brenva-jäätiölle. Vastoin ahkeroimpia etsinnöitä ei ole onnistunut löytää heidän ruumiitansa. Ne kolme muuta miestä löydettiin 450 jalkamittaa alempana kukkulata, likellä Petit-Mulets'iä. Heidän ruumiinsa olivat jäämöhkäleinä.