— Totta kaiketi, vastasin minä. Eikö mielestänne hetki ole hyvästi valittu?
Hän viipyi moniaita silmänräpäyksiä ja vastasi sitte hymyillen:
— Te olette minun matkustajani; minä saatin teidät eilen Breventille ja minun on siis vaikea luopua teistä. Jos siis aiotte sinne ylös, niin tulen kanssanne, jos tyydytte tarjoukseeni. Siihen on teillä oikeus, sillä kaikille vaarallisille retkille on matkustajalla, jos niin tahtoo, valta itse valita oppaansa. Soisin vaan, että paitsi minua ottaisitte oppaiksenne veljeni Ambroise Ravenelin ja orpanani Gaspard Simonin. Ne ovat nuoria ja ripeitä miehiä, joita kyllä yhtä vähän kuin minua mokoma matkustus ihastuttaa, mutta jotka eivät hätäile kun tosi tulee. Minä vastaan heidän puolestaan niinkuin omastanikin.
Nuorukainen vaikutti minussa luottamusta. Minä myönnyin hänen tarjoukseensa ja palasin hetikohta antamaan herra Balmat'ille tietoa valinnostani. Mutta tämä oli jo käynyt toimenpitoon asiasta ja lähettänyt sanan vuorossa oleville oppaille. Toinen niistä Edvard Simon oli vastannut, olevansa valmis lähtemään, ja toiselta, Jean Carrier'ilta odotettiin vastausta. Epäilemistä ei ollut, sillä tämä mies oli jo yhdeksänkolmatta kertaa noussut Mont-blancille. Olin siis suuressa pulassa. Oppaat, jotka olin luvannut ottaa olivat kaikki Chamonixin naapurikunnasta, Argentierestä, jonka tähden edellisestä paikkakunnasta olevat oppaat syyttivät Raveneliä vehkeilemästä sukulaistensa eduksi, mikä oli vastoin ohjesääntöä.
Riidan ratkaistakseni otin Edvard Simoninkin, joka jo oli tehnyt valmistuksensa.
Hänestä minulla ei ollut mitään hyvää, jos tulisin olemaan yksinäni matkalla, mutta hän oli välttämättömästi tarpeellinen, jos ystäväni päättäisi lähteä kanssani.
Laitettuani tämän asian selville, menin sopimaan asiasta Donatien Levesquen kanssa. Minä tapasin hänen nukkumasta sen vanhurskaan unta, joka päivällä ennen oli vaeltanut viisitoista kilometeriä vuoria. Oli vähän työlästä saada häntä heräämään; mutta tempaistuani pois ensistäkin peiton, sitte pään-alaisen ja viimein matrassinkin, onnistuin saamaan hänet ymmärtämään, että hankkiusin tuohon suureen vaellukseen.
— No niin! sanoi hän haukotellen, minä lähden mukaan
Grands-Mulets'ille ja odotan siellä paluutanne.
— Hyvä! vastasin minä, minulla on juuri yksi opas liikaa, jonka pyydän saada liittää teihin.
Me ostimme jäätikkö-vaellukseen välttämättömät kaapineet. Raudoitetut sauvat, karkeasta verasta tehdyt säärystimet, viherjät silmälasit, jotka hengenpitävästi suojelivat silmiä, turkkinahalla sisustetut hansikat, viherjät harsot ja kompassit — ei mitään unhotettu. Me ostimme kolminkertaisilla pohjilla varustetut saappaat, jotka oppaat nauloittivat. Tämä jälkimäinen asia on mitä tähdellisintä, kun semmoisella retkellä on silmänräpäyksiä, jolloin luiskahus olis sama kuin kuolema, ei ainoastaan luiskahtavalle itselleen vaan koko matkueellekin.