Meidän ja oppaiden valmistuksiin meni noin kaksi tuntia. Kahdeksan aikana tulivat hevois-aasimme, ja me lähdimme viimein matkustamaan navetoille Pierre-Pointue'n luona, jotka ovat 3,000 jalkaa korkeammalla kuin Chamonix ja 8,400 jalkaa alempana Mont-blancin kukkulata.

Pierre-Pointue'n luokse saavuttuamme, tapasimme siellä erään spanialaisen matkailijan, herra N:n, jota seurasi kaksi opasta ja yksi kantaja. Ensimäinen oppaansa, Paccard, oli sukulainen sille tohtori Paccardille, joka Jackues (Jaakko) Balmat'in kanssa lähti ensi kerran nousemaan Mont-blancille, ja oli jo kahdeksantoista kertaa käynyt vuoren kukkulalla. Herra N. oli niinkuin mekin juuri aikeessa lähteä nousemaan. Hän oli paljon matkaillut Amerikassa ja mennyt Andien yli Qviton luona, jonka tähden toivoi kovin suuritta vaivaloisuuksitta voivansa uskaltaa yrityksen Mont-blancin suhteen. Mutta hän pettyi. Hän oli tehnyt laskunsa, ottamatta lukuun pystöjyrkkiä kallionkylkiä ja ohennutta ilmaa.

Kiirehdin hänen kunniakseen lisäämään, että hänen todellakin onnistui päästä Mont-blancin huipulle, kiitos tahtonsa harvinaiselle tarmolle, sillä ruumiilliset voimansa olivat silloin jo aikoja sitten tyhjennetyt.

Me söimme niin vankan aamiaisen kuin mahdollista Pierre-Pontuen luona. Tämä on tavallinen varokeino, sillä ruokahalu katoaa tavallisesti jäätienoosen tultua.

Herra N. lähti kello 11 aikana Les Grands-Muletsiä kohti. Me emme lähteneet ennen kuin puolenpäivän aikana. Pierre-Pontuen luona hevois-aasien päästävä tie loppuu. Meidän täytyi sen jälkeen vinkkuroiden kiipeillä erästä vaikeata polkua, joka noudattaa Les Bossons-jäätiön reunaa Mont-Midi-vuoren juurta myöten. Tunnin varsin vaivaloisen työn perästä ankarassa lämpimässä tulimme eräälle Pierre-à-l'Echelle nimiselle paikalle, joka on 8,200 jalkaa korkealla. Täällä sidoimme kaikki itsemme toisiimme kiinni vahvalla köydellä, siten että olimme yhdeksän tahi kaksitoistakin jalkamittaa toisistamme. Tämä jäätiö, jolle on erittäin vaikea päästä, näyttää joka suunnalla ammottavia rotkoja, joiden pohjaa ei näy. Näiden rotkojen pystöjyrkillä seinillä on vihertävä, epäselvä, näköä tuiki hämmentävä väri, kun varovasti lähestytään ja luodaan silmänsä tuohon salaiseen syvyyteen, niin tuntuu kuin se ihmeellisesti vetäisi puoleensa, eikä mikään näytä luonnollisemmalta kuin siihen heittäytä.

Vitkalleen nyt astutaan eteenpäin, milloin rotkoa kiertäen, milloin mennen sen yli tikapuilla tahi vahvuudelleen epäiltävää lumisiltaakin myöten. Se on silloin kuin köysi on tarpeesen. Sitä pidetään kiinteällä tällä vaarallisella kulkupaikalla; jos silloin lumisilta pettää, niin opas tahi matkustaja jää syvyyden päälle rippumaan. Hän vedetään ylös jälleen, ja hän pääsee siitä tällä kertaa muutamilla ruhjahuksilla. Jos rotko on leveä eikä kovin syvä, niin hilautaan sen pohjalle, että toisella puolen noustaisiin ylös. Tässä tapauksessa on välttämätöntä että hakataan pykälöitä jäähän, jonka sekä vaivaloisen että vaarallisen työn oppaat tekevät, jotka menevät edellä, varustettuina "piolet'eillään", eli eräänlaisilla kuokilla tahi ehkä oikeammin kirveillä.

Eräs erinäinen asianhaara tekee pääsyn Bossons-jäätiölle sangen vaaralliseksi. Jäätiölle tullaan Midi-kukkulan juurella ja siinä on rotko yli kuljettavana, jossa vuoren-vieroksia usein tapahtuu. Tämä rotko on noin 600 jalkaa leveä, ja sen yli mentäissä on yksi oppaista vahtina, varoittamassa mahdollisista vaaroista.

1869 tässä eräs opas sai surmansa. Vuorenvieros tempaisi hänet syvyyteen ja hän murskautui kallioita vasten 900 jalkaa alempana.

Me olimme siis varoitetut ja kiirehdimme askeliamme niin paljon kuin tottumattomuutemme tällaisiin vaelluksiin myönsi. Tältä vaaralliselta kohdalta hyvin pääsneinä tulimme toiselle, yhtä vaaralliselle. Kysymyksenä on päästä séracs-nimellä tunnettuin suunnattomain jäämöhkäleiden sivu, joiden muodostuminen vielä on selittämättä. Näitä jäämöhkäleitä on tavallisesti ylätasangon reunalla ja ne ovat alituinen uhka koko niiden alla olevalle laaksolle. Joku liikahus jäätikössä, niinpä vaan joku vieno värähys ilmassa voi panna ne putoamaan ja tuottaa hirmuisimpia onnettomuuksia.

— Herraseni! olkaa ääneti tässä ja käykää sukkelasti!