Nämä sanat, jotka opas lausui kiivaalla äänellä, tekivät lopun kanssapuheestamme. Me astuimme joutuisasti ja ääneti. Vihdoin tulimme eräälle paikalle, jolla on nimenä La Joncktion (yhdistys), mutta jota suuremmasta syystä saisi sanoa La Sparation'iksi (eroitukseksi), syystä että Bossons- ja Tacconay-jäätiöt tässä ovat Côte-vuorella eroitetut. Tällä kohdalla saa näky-ala sanomattoman harvinaisen luonteen: rotkot kimeltelevillä väreillä, jääpurat, terävät kuin silmäneulat, syvyyksien päällä rippuvat jäämöhkäleet, pienoiset viherjä-vesiset järvet muodostavat yhdessä sekasoan, joka käy ylemmä kaikkea mielikuvatusta. Pane tähän lisäksi purojen kohina jäätiön pohjalla, syvyyteen syöksähtäväin jäämöhkäleiden kamala, kaiun monistelema jyske, tärisevä maa, joka uhkaa aueta jalkainne alla; ja teillä on mielenkuvaus näistä kolkoista ja oneista tienoista, joiden ainoa elonmerkki on hävitys ja kuolema.
La Jonctionin sivu kuljettua noudatetaan joku aika Tacconay-jäätiötä, ja niin tullaan jyrkälle liepeelle, joka vie Grand-Muletsin luokse, ja jolle täytyy kiivetä. Vihdoin, vaellettuamme kolme tuntia lumen ja jään seassa, saavuimme niiden noin 600 jalkaa korkeiden kallioiden luokse, jotka ovat nimekseen saaneet Les Grands-Mulets ja vallitsevat toiselta puolen Bossons-jäätiötä ja toiselta niitä jyrkkiä liepeitä, jotka ulottuvat aina Dôme du Goûterin juurelle asti.
Vähäinen tupa, jonka oppaat ovat rakentaneet ensimäiselle kallion penkerelle ja joka on 9,000 jalkaa korkealla, antaa suojaa matkustajille, heidän odottaessaan hetkeä milloin saa nousta Mont-blancin kukkulalle.
Me söimme päivällistä miten taisimme ja nukuimme samalla lailla; näillä korkeilla tienoilla ei käy kumpikaan oikein laatuun.
— No niin, sanoin Levesquelle, oltuani syövinäni, olenko liiallisesti ylistänyt tämän maan komeata ihanuutta ja kadutteko seuranneenne minua tänne?
— Kadunpa sitä niin vähän, vastasi hän, että olen lujasti päättänyt seurata teitä aina kukkulalle asti. Luottakaa minuun.
— Hyvä, sanoin minä, mutta tiedämmehän, että enin työ vielä on tekemättä.
— Mitä joutavia, vastasi hän, kyllä se menee! Menkäämme sillä välin ulos katsomaan päivänlaskua, joka arvattavasti tarjoaa suurenmoisen nähtävän.
Taivas pysyi yhä merkillisesti kirkkaana.
Vuoriharjanteet Brevent ja Aiquille-Rouge olivat jalkaimme alla. Toisella puolen kohosivat Fiz-kalliot ja huippupäinen Mont-Varant Sallanche-laakson yli, siirtäen alas kolmanneksi tasangoksi Fleury- ja Reposoir-nimiset vuoriharjanteet. Edempänä oikealla kädellä näkyi Buet lumella peitetyn lakensa kanssa, ja vielä edempänä Rhône-laaksoa vallitseva Mont-Midi viiden koukkuhampaansa kanssa. Takanamme oli meillä ikuinen lumi, Dôme du Goûter, Mont-Maudit ja viimeksi Mont-blanc.