Muutamia minuutia levähdettyämme jatkoimme vaellustamme.
Ollessamme lähellä Petit-Plateau'ta, Ravenel yhtäkkiä seisahtui ja sanoi, kääntyen puoleemme:
— Katsokaapa mikä lumivyöry! Se on tehnyt jälkemme tuntumattomiksi.
Suunnattoman suuri jäämöhkäle oli pudonnut Dôme du Goûterista ja peitti kokonansa sen tien, jota aamulla olimme seuranneet mennessämme Petit-Plateaun yli. Tämän lumivyöryn suuruutta en saata arvata viittäsataa kuutio-meteriä vähemmäksi. Jos se olis irtaunut ylösnoustessamme, olis vielä yksi kova onni lisännyt Mont-blancin jo ennestään kovin suurta kuolleiden-luetteloa.
Tämä uusi este pakoitti meidät joko hakemaan uutta tietä tahi kulkemaan pitkin lumivyöryä. Väsyneesen tilaamme nähden tämä viimeksi mainittu keino epäilemättä olis ollut paras; mutta siinä oli paha vaara tarjona. 60:nen jalan korkuinen jäämöhkäle, joka jo oli osaksi irtaunut Dôme du Goûterista, jossa se vaan yhdestä kyljestään oli kiinni, rippui mentävän tien päällä. Tuo suunnaton möhkäle näytti olevan tasapainossa, mutta hyvin helposti voi tapahtua, että se vähäinen väräjäminen, minkä käynnillämme aikaansaattaisimme, panis sen vyörähtämään. Oppaat keskenään neuvoittelivat. Itsekukin heistä tutki tarkoin kiikarilla sitä halkeamaa, mikä oli syntynyt vuoren ja uhkaavan möhkäleen välille. Tämän terävät ja verekset kulmat osoittivat, että murre oli veres, todenmukaisesti lumivyöryn putoamisen synnyttämä.
Neuvoiteltuaan oppaat päättivät, koska oli mahdotonta muuta tietä löytää, koettaa tuota vaarallista kulkua.
— Meidän täytyy astua hyvin joutuisasti, vieläpä juostakin, jos mahdollista, he sanoivat, ja viiden minuutin perästä olemme ilman vaaratta. Eteenpäin! herrat, vielä viimeinen ponnistus!
Juosta viisi minuutia voi väsyneelle näyttää vähältä asialta; mutta meille, jotka olimme jo panneet viimeiset voimamme, näytti mahdottomalta sitäkään vähäistä aikaa juosta pehmeässä lumessa, johon usein upposimme polvia myöten. Luotimme kumminkin vielä kerran pontevuuteemme ja onnistuimmekin ilman seikkailuksitta, kun kolme tahi neljä kuperkeikkaa luetaan pois, pääsemään tämän vaarallisen paikan sivu.
Viipyipä jonkun ajan, ennenkuin toivuimme tästä ankarasta ponnistuksesta. Niinpä heittäysimmekin lumikinokselle, nihki väsyksissämme, mutta, hyvin ymmärrettävästi, iloisina sydämissämme. Suurimmat vastukset loivat voitetut, ja jos joitakin vaaroja vielä oli jälellä, taisimme kohdata niitä enempää pelkäämättä.
Toivoen saada nähdä lumivyöryn putoavan, pitkitimme levähystämme; mutta turhaan odotimme. Päivä kun oli pitkälle kulunut eikä ollut viisaasti tehty viipyä näillä jää-aavikoilla, päätimme jatkaa vaellustamme, ja kello 5 paikoilla tulimme tuvalle Grand-Muletin luona.