— Hyvä, hyvä, — sanoi hän. — Kaaren suuruus, missä Great Easternin kupeet liikkuvat, on neljäkymmentä pykälää, kaksikymmentä pykälää yli ja kaksikymmentä alle tasakorko-linjan.
— Niinkö tosiaankin! — sain minä sanoneeksi, mutta en nauranut sanoille, vaan suhteille, joissa ne sanottiin.
— Aivan varmaan! — vakuutti tohtori. — Laivan vaaruessa seinäin nopeus on yksi meteri ja seitsemänsataa neljäviidettä millimeteriä sekunnissa. Puolta pienempi höyrylaiva ei tarvitse enempää aikaa kuhunkin kikkeröintiin.
— Niin siis, — vastasin minä, — koska Great Eastern niin äkkiä palajaa kohdallensa, se on erinomaisen vakava.
— Itselleen kyllä, mutta ei matkustajilleen! — vastasi Dean Pitferge lystillisesti, — sillä he joutuvat, niinkuin näette, tasamakaavaan asemaan, ja paljoa pikemmin kuin tahtovatkaan.
Tohtori nousi ylös, ihastuksissa vastauksestaan, ja toisiamme tueten onnistuimme pääsemään eräälle penkille perän puolessa. Dean Pitferge pääsi seikasta muutamilla naarmuilla, ja minä onnittelin häntä siihen, hän kun olis saattanut päänsä halkaista.
— Oh, ei siinä kaikki! — vastasi hän, — ennen pitkää meille joku onnettomuus tapahtuu.
— Meillekö?
— Höyrylaivalle ja siis myöskin minulle, meille ja kaikille matkustajille.
— Jos puhutte toden takaa, — kysyin minä, — niin miksi olette tulleet tähän laivaan?