— Nähdäkseni mitä tapahtuu, sillä en empisi kärsiä haaksirikkoa, — vastasi tohtori, katsoen minuun viekkain silmin.
— Onko tämä ensi kerta kuin matkaatte Great Easternissa?
— Ei ole; minä olen jo monta kertaa kulkenut siinä meren yli — uteliaisuudesta.
— Siispä ei olekaan teillä syytä valittaa.
— En valitakaan. Minä vain aion vahvistaa tositapauksia ja odotan malttavaisesti hetkeä, jona loppumylläkkä tapahtuu.
Laskiko tohtori leikkiä kanssani? En tiennyt mitä ajatella. Pienet silmänsä näyttivät varsin viekkailta, ja minä tahdoin saattaa hänen etemmäksi pakinoissansa.
— Tohtori, — sanoin minä, — en tiedä, mille tositapauksille te perustatte ikävät ennustuksenne, mutta sallikaa minun muistuttaa teitä, että Great Eastern jo kaksikymmentä kertaa on mennyt Atlantin yli ja että sen reissut ylipäiten ovat olleet tyydyttäväiset.
— Ei tee mitään, — vastasi Pitferge. Tämä laiva on velhottu, käyttääkseni tavallista sanaa, eikä se kierrä kohtaloansa. Muistakaapa, mitä vaikeuksia insinöörit kohtasivat hankkiessaan sitä veistämöltä alas; eihän se mielinyt lähteäkään veteen enemmin kuin Greenwichin hospitaali. Luulenpa senkin, että Brunnel, joka sen rakensi, kuoli sen tähden että sen teki.
— Ahah, tohtori, — jatkoin minä, — olisitteko materialisti?
— Miksi niin kysytte?