— Ellen? Tämä nimi hoksautti minua niistä kirjaimista, jotka Fabiani oli luullut näkevänsä laivan vanavedessä.
— Ja mikä oli sen naisparan miehen nimi? — kysyin vielä kapteinilta.
— Harry Drake.
— Drake! — sanoin minä, — mutta onhan se mies täällä laivassa!
— Hänkö täällä? — toisti Corsican, hilliten minua kädellään ja katsellen minua vasten silmiä.
— Niin, — vastasin minä, — täällä laivassa.
— Varjelkoon Jumala, — sanoi kapteini vakaisesti, — ettei Fabiani ja hän kohtaa toisiansa! Kaikeksi onneksi he eivät tunne toisiaan, tahi ei ainakaan Fabiani häntä. Mutta jos tätä nimeä mainittaisiin Fabianin läsnä ollessa, niin kyllä räjähys seuraisi.
Nyt kerroin kapteini Corsicanille mitä tiesin Harry Drakesta, se on mitä tohtori Dean Pitferge oli minulle ilmoittanut. Minä selitin minkälainen hän oli, tämä hävytön ja hälisevä veikari, joka pelin ja irstaisuuden kautta jo oli joutunut häviöön ja joka oli valmis vaikka mihin, kun vain voittaisi omaisuutensa takaisin. Samassa silmänräpäyksessä astui Harry Drake juuri ohitsemme, ja minä osoitin häntä kapteinille. Vilkas tuli leimahti kapteini Corsicanin silmissä, ja ruumiinsa oikein liikahti vihasta, jonka hillitsin.
— Niin, — sanoi hän, — onpa tosiaankin roiston muoto. Mutta minne menee hän?
— Amerikaan, kuten sanotaan, sattumukselta vaatimaan mitä ei tahdo työllä ansaita.