Maanmieheni ei siis ollut asiasta milläänkään. Hän tervehti meitä kohteliaalla katsannolla, ja me jatkoimme menoamme perän puoleen laivaa. Siellä ilmoitti meille eräs ruorimies, että ruorikettingit olivat tarttuneet kiinni molempain karjaspäiden välisellä ajalla.
— Jos tämä tapaus olis sattunut juuri laivaa käännettäissä, — sanoi Pitferge, — niin empä oikein tiedä mitä olisi voinut tapahtua, sillä meri hyökkäsi virtoina laivaan, ja höyrykattilat ovat jo alkaneet vettä purkaa. Mutta ei vielä olla lopussa.
— Entäs se matruusi-raukka? — kysyin minä tohtorilta.
— Hänellä on paha haava päässä. Poika-parka! Se on eräs nuori kalastaja, nainut ja kahden lapsen isä. Hän on nyt ensimäisellä pitkällä merireissulla. Laivalääkäri vastaa hänestä, ja sepä juuri peljättää minua. No, saammehan nähdä. Huhu levisi ensin, että meri olisi holvannut useita ihmisiä muassaan pois, mutta kaikeksi onneksi ei se niin ole.
— No, — sanoin minä, — joko taas menemme entistä suuntaamme?
— Jo, — vastasi tohtori, — länteen päin tuulta ja virtaa vastaan. Se kyllä tuntuukin, — lisäsi hän, ottaen vantista kiinni, ettei kaatuisi. — Tiedättekö mitä Great Easternista tekisin, jos se olisi minun? Ette tiedä? Joo, minä tekisin siitä komuveneen, jossa kukin sija maksaisi kymmenen tuhatta frankia. Siinä ei kulkisi muita kuin miljoonan-miehiä, miehiä jotka eivät kiirehtisi. Kuukausi tahi kuusi viikkoa viivyttäisiin Englannin ja Amerikan välillä. Aaltoja ei koskaan syrjästä! Aina nokkavastaista tahi perintakaista, mutta eipä vaarumistakaan eikä hyppäystä. Matkustajani olisivat turvatut meritaudilta; ja minä maksaisin heille sata puntaa pienimmästäkin alusta siihen.
— Sepä oli käytännöllinen ajatus, — vastasi minä.
— Niin, — sanoi Pitferge, — siten rahaa ansaittaisiin … tahi tapattaisiin!
Sillä välin höyrylaiva hiljakseen jatkoi kulkuansa, korkeintaan viidellä tahi kuudella rattaan kieppauksella minuutissa, pitääksensä tuulelle puoliansa. Ärjy oli hirmuinen, mutta keula viilsi aaltoja säännöllisesti, ja Great Eastern ei ottanut enää vettä sisään. Se ei ollut enään vesivuorta vastaan astuva metallivuori, vaan paikallaan seisova kallio, joka huoleti vastaanotti aaltojen hyökkäykset. Muuten tuli meille roikkasade, joka pakoitti meidät etsimään suojaa ison salongin kapin alla. Tämä vedenpaisumus asetti sekä tuulen että meren. Taivas selkeni lännessä, ja viimeiset isot pilvet laskeusivat vastapäisellä taivaanrannalla. Kello 10 aikana myrsky lähetti meille viimeisen henkäyksensä.
Puolipäivän aikana voitiin saada auringon korkeus joksikin tarkasti.
Vaarin-oton seuraus oli tämä: