Lev. 41 pyk. 50 m. P.
Pit. 61 pyk. 57 m. L.
Kurssi: 193 penink.
Tämä melkoinen väheneminen kuljetun matkan pituudessa oli pantava yksistään myrskyn syyksi, joka yöllä ja aamulla ehtimiseen oli pieksänyt laivaa, myrsky niin hirvittävä, että eräs matkustaja — oikea asukas Atlantilla, jonka yli hän nyt kulki neljättäviidettä kertaa — ei koskaan ollut mokomaa nähnyt. Yksin insinöörikin tunnusti, ettei Great Eastern siinäkään myrskyssä, missä se ajeli kolme kokonaista päivää, ei ollut saanut niin julmia puustia. Mutta minä sanon vieläkin, että tämä ihmeteltävä laiva, joskin se kulkee kohtalaisesti ja vaaruu isosti, antaa täydellisen turvan meren raivoa vastaan. Se seisoo vastaan kuin oikea vuori, ja tästä jäykkyydestään se saa kiittää täydellistä yksimukaisuutta rakennuksessaan, kaksinkertaista runkoansa ja ihmeteltävää laudoitustansa.
Mutta myös tulee minun vieläkin sanoa, ettei sitä suotta pidä panna raivoutunutta merta vastaan, olkon se jos kuinkakin vahva. Olkoon se kuinka iso tahansa, pidettäköön sitä kuinka vahvana hyvänsä, niin alus ei ole sillä "häväisty," että se pakenee myrskyä. Kaikissa tapauksissa on rohkeileminen vaarallista, äkäileminen moitittavaa, ja eräs veres esimerkki, surkuteltava tapaus, joka on tullut eräälle Atlanttia kulkevalle pakettiveneelle, todistaa, että kapteinin ei pidä ajattomasti otella meren kanssa, vaikka hänellä olisikin kilpailevan yhtiön alus kintereillänsä.
Kuudeskolmatta luku.
Pumput sillä välin tyhjensivät tyhjentämistään sitä vettä, jota oli virrannut Great Easternin sisään, ikäänkuin lammeksi keskelle saarta. Voimakkaasti ja joutuisasti höyryn avulla liikehtien, ne antoivat Atlantille jälleen mitä sille kuului. Sade oli herjennyt, tuuli virkeni uudelleen; taivas, jonka myrsky oli puhdistanut, oli selkeä. Yön tullessa jäin minä muutamiksi tunneiksi kannelle kävelemään. Salongit lähettivät vahvoja valovirtoja puoli-aukinaisten luukkujen kautta. Perän takana, niin pitkältä kuin silmä kantoi, jonotti valkimoitseva vanavesi. Tähdet, jotka kuvastuivat tähän vaalakkaan vanaan, ilmaantuivat ja katosivat ikäänkuin tuulen ajelemain pilvien lomitse. Kauas ylt'ympärinsä oli yön pimeys levitettynä. Edessäni jyrisivät rattaiden siivet, ja altani kuulin ruorikettinkien kalinan.
Palattuani ison salongin kapin luokse kummastuin joksikin, kun siellä näin tiheän katselijajoukon. Kädentaputuksia kaikui. Huolimatta päivän tapauksista pidettiin siellä tavallisia iltahuvia ilmoituslehden mukaan. Ei ollut enää kysymystä pahoin haavoitetusta, kenties kuolevasta matruusista. Hauskat näyttivät nämä iltahuvit olevan, ja matkustajat osoittivat vilkasta mieltymystä erään minstrels-joukon esiin-astumiselle Great Easternissa. Kyllä tietään mitä minstrels ovat: kuljeksivia laulajia, mustia tahi mustatuita aina syntyperänsä mukaan, jotka matkustelevat Englannin kaupungeissa ja antavat ilveellisiä iltahuvia. Tällä kertaa olivat laulajat ainoastaan mustaksi kiilloitettuja matruusia ja laivapoikia. He olivat pukeutuneet viheliäisiin, laivakorpuista tehdyillä napeilla varustettuihin ryysyihin, heillä oli kiikarit kahdesta yhteensidotusta putellista ja omalaatuiset huuliharput. Miehet, ylimalkaan joksikin lystilliset, lauloivat hulluttelevia viisuja ja suorasta päästä kokoonpantuja, lorunlaruilla ja solmusanoilla höystettyjä kanssapuheita. Näille taputeltiin käsiä mahdottomasti, ja he vääntelehtivät ja irmastelivat kahta hullummasti. Lopuksi tuli esiin eräs tanssija, vikkelä kuin apinja, ja suoritti kaksinkertaisen "geg'in," joka ihastutti yleisöä.
Kuitenkaan eivät kaikki matkustajat olleet kokoontuneet näitä minstreliä kuuntelemaan. Toisia oli iso lukumäärä keulasalongissa, pelipöytäin ympärillä. Siellä pelattiin korkealta. Jotka olivat voittaneet, puollustivat voittojansa; jotka olivat tapanneet, kokivat murtaa pahaa onneansa rohkeudella. Raju hälinä kuului tästä huoneesta. Sieltä kuului pankinpitäjän ääni, joka luetteli voittoja, tappaavien kirouksia, kullan kilinää, paperidollarien kahinaa. Sitte tuli syvä hiljaisuus; joku uskalias veto heikensi hälinän, ja kun päätös tuli tiedoksi, huudahtettiin kahta kovemmasti.
Harvoin kävin katsomassa näitä päävieraita "smoking-roomissa" (tupakinpolttohuoneessa), sillä minä inhon peliä. Se on aina halpamainen, usein turmiollinen huvitus. Ihmisellä, jonka pelitauti saa valtaansa, ei ole mitään muuta pahaa. Varsin tahallista on, että muita on siihen osallisina, sillä peli on himo, joka ei koskaan ole yksinään. Sekin mainittakoon että peliseura, joka aina ja joka paikassa on sekalainen, ei ole minusta mieleen. Siellä oli Harry Drake ylinnä uskollistensa keskellä; siellä koettelivat muutamat seikkailijat, jotka menivät Amerikaan onneansa etsimään, tätä onnen kauppaa. Minä vältin sekautumista näihin rähäjäviin ihmisiin. Tänä iltana astuin siis sivu salongin oven, menemättä sisään, kun yhtäkkiä kuulin vihaisia kiljahuksia ja kovin loukkaavia sanoja. Minä seisahduin ja kuuntelin. Hetkisen hiljaisuuden perästä luulin suureksi hämmästyksekseni eroittavani Fabianin äänen. Mitä teki hän siinä paikassa? Oliko hän mennyt sinne vihollistansa etsimään? Oliko se tähän asti vältetty tapaus tulemassa?