— Kuusisataa kahdeksantuhatta sata kolmekymmentä kertaa.
— Minä olen varsin kiitollinen näistä tiedoista.
Tilaston tutkija Cokburn erosi minusta katsomatta minua vähintäkään jäähyvästi-tervehdystä ansaitsevaksi.
Fabiani ja Corsican tulivat nyt luokseni, ja Fabiani likisti kättäni ystävällisesti.
— Elleni — sanoi hän — Elleni on toipuva. Ymmärryksensä on alkanut selvitä. Jumala on vanhurskas ja Hän on pelastava hänen kokonansa.
Näin puhuessaan Fabiani hymyili tulevaisuudelle. Kapteini Corsican syleili minua kursailematta.
— Hyvästi toistaiseksi! — huusi hän minulle istuttuansa höyryveneesen, jossa Fabiani jo oli Ellenin kanssa, jota hoiti kapteini Mac-Elwinin sisar neiti R…, joka oli tullut kapteinia vastaanottamaan.
Höyryvene lähti laivan luota ja vei ensimäisen matkustaja-lastin maahan tullipaikkaan.
Minä näin sen etenevän. Katsellessani Elleniä, siellä kun hän seisoi Fabianin ja tämän sisaren keskellä, en epäillyt, että huolellinen hoito, ystävyys ja rakkaus onnistuisi pelastamaan tämän koetellun, kärsimisestä sekaantuneen sielun.
Samassa tunsin jonkun ottavan kädestäni kiinni. Minä tunsin tohtori Dean
Pitfergen kovat sormet.