Aamusteltuamme menimme kello 1 aikana rautatie-kartanoon, joka oli aukinainen ja ilman vartijoitta. Juna pysähtyy ilman mitään temppuja kadulle kuin vaunut. Matkustajat nousevat, milloin tahtovat, pois noista pitkistä vaunuista, joita etu- ja takapuolella neljällä rattaalla ympärinsä liikkuva konerakennus kannattaa. Nämä vaunut ovat yhdistetyt toisiinsa porras-silloilla, joten matkustajat pääsevät kävelemään junan toisesta päästä toiseen. Määrätyllä minuutilla lähti purskahteleva juna liikkeelle, ilman että olimme nähneet päällikön tahi virkamiehen vilahustakaan taikka kuulleet yhtään kelloa, joka olisi lähdön ilmoittanut. Me vietiin nyt kahdentoista peninkulman vauhtia tunnissa. Mutta sen sijaan että olisimme olleet pakissa, niinkuin ollaan Franskanmaan rautateiden vaunuissa, meillä oli vapaus tulla ja mennä kuten halusimme sekä ostaa sanomalehtiä ja kirjoja, "jotka eivät olleet templatuita". Leimamerkki ei näyttänyt, sen tunnustan, pääsneen Amerikan tapoihin. Sensuuri tässä omituisessa maassa ei ollut pääsnyt käsitykseen siitä, että junavaunuissa istuville henkilöille sallittava lukeminen on huolellisemmin silmällä pidettävä, kuin niille uskottava, jotka, nojatuoleillaan istuen, lukevat omissa huoneissansa. Kaikkea tätä saimme tehdä pysäyskoille pääsemistä odottamatta. Virvoituspaikat, kirjastot, kaikki oli matkustajain muassa. Sillä aikaa suhkasi juna eteenpäin, halki äärettömäin tasankojen, halki äsken hakattuin metsäin, joskin oltiin vaarassa törmätä kaadettuja puurunkoja vasten, läpi uusien kaupunkien, joiden leveille, vielä huoneettomille kaduille rautatie-kiskot olivat asetetut, kaupunkien, joilla oli mitä runollisimpia nimiä vanhan ajan historiasta, niinkuin Roma, Syrakusa, Palmyra. Näin vilisi silmäimme ohitse koko tämä Mohawk-lakso. Näkörajalla haamoitti hetkisen aikaa Ontario-järvi, jonne Cooper on asettanut mestariteoksensa kohtaukset. Koko tämä muinoin jylhä maisema on nyt sivistynyt paikkakunta.
Kello 11 aikana illalla vaihetimme junia Rochesterissa ja kuljimme Tennesseen koskien sivu, jotka vilisivät vaunujen alla. Mentyämme muutamia peninkulmia pitkin Niagaraa, näkemättä sitä, tulimme kello 2 aikana yöllä Niagara Falls nimiseen kauppalaan, ja tohtori vei minun komeaan ravintolaan, jolla oli tuo komea nimi Cataract-House (Köngäs-Huone).
Seitsemäsneljättä luku.
Niagara ei ole joki, ei edes virtakaan, vaan luonnollinen suoni, kuusineljättä peninkulmaa pitkä johde, joka laskee veden Yläjärvestä, Michiganista, Huronista ja Eriestä Ontarioon. Vedenkorkeuden eroitus molempain viimemainittuin järvien välillä on 340 Englannin jalkaa. Tämä eroitus, joka tasan jakautuu koko tälle matkalle, on vaivoin saanut kosken aikuiseksi, mutta putoukset nielevät puolen vedestä, ja siitä tulee niiden hirmuinen voima.
Tämä Niagaran putous eroittaa Yhdysvaltiot Kanadasta. Sen oikeanpuolinen ranta kuuluu Yhdysvaltioiden, sen vasemmanpuolinen Englannin alle. Toisella puolen nähdään poliisivirkamiehiä, toisella ei niiden vilahustakaan.
Huhtikuun 12 päivänä päivän tullessa kävelimme tohtori ja minä Niagara-Falls'in leveillä kaduilla. Näin kutsutaan tätä kylää tahi kauppalaa, joka on syntynyt putousten luokse, kolmensadan peninkulman päähän Albanysta. Se on vähäinen "vesikaupunki" raittiilla ilmalla ja ihanalla paikalla, varustettu komeilla ravintoloilla ja pönäköillä huviloilla, joissa jankit ja kanadalaiset käyvät kauniilla vuoden-ajalla. Ilma oli ihana ja aurinko hohti kylmällä taivaalla. Kaukainen tohina kuului. Minä näin taivaanrannalla sumuja, jotka eivät voineet olla pilviä.
— Onko tuo köngäs? — kysyin minä tohtorilta.
— Malttavaisuutta, ystäväni, — vastasi Pitferge.
Muutamain minuuttien perästä olimme Niagaran rannoilla. Vesi kulki tyvenesti. Se oli kirkasta eikä isosti syvää. Harmahtavia kallionhuippuja pisti ylös siellä ja täällä. Putouksen pauhina kuului yhä selvemmin, mutta sitä ei voinut vielä nähdä. Puinen, rautaisen holvin päällä lepäävä silta yhdisti vasemman rannan erääsen saareen, joka oli ikäänkuin viskattu keskelle virtaa. Tohtori vei minun tälle sillalle. Ylöspäin ulottui virta niin pitkälle kuin silmä voi kantaa; alapuolella, se on oikealla kädellä, näkyivät kosken ensimäiset vietokset. Puolen peninkulman päässä sillasta maa katosi näkymättömiin, sillä ilma oli täynnä hienoa utua. Se oli se Amerikan puolinen putous, jota emme tainneet nähdä. Toisaalla näkyi rauhallinen seutu kunnainensa, huviloinensa, huoneinensa ja paljaine puinensa. Se oli Kanadan puolinen ranta.
— Älkää vielä katsoko sinne! — huusi tohtori Pitferge minulle. — Malttakaa vähän! Pankaa silmänne umpeen älkääkä aukaisko niitä ennenkuin käsken.