— Olkaa huoleti, tohtori; saatte luottaa minuun.
— Tule, Dick! — sanoi tohtori, astuen jalkansa maahan.
Hän vei ystävänsä muutamien saaren niemestä pistäväin kallioitten luokse. Siellä hän haeskeli kotvan aikaa, penkoen pensastossa kätensä veriin.
Äkkiä hän tarttui Kennedyn käsivarteen.
— Katsos! — sanoi hän.
— Kirjaimia! — huudahti Kennedy.
Ja todellakin! Kalliossa näkyi kaksi kiveen hakattua kirjainta. Siinä luki selvään:
A.D.
— A.D., — toisti tohtori, — Andrea Debono! Sen matkustajan nimimerkki, joka pääsi kaikkein kauemmaksi ylös Niiliä.
— Se on päivän selvä, ystävä Samuel.