— Kenties! — vastasi tohtori, pannen painoa tälle sanalle.
— Mutta, hyvä tohtori, voitteko te hajoittaa tämän pimeyden?
— Kuka tietää, Joe!
— Jaa-a, jos sen tekisitte, niin minä sanoisin, että te olette maailman viisain mies.
Tohtori oli hetken aikaa vaiti. Hän mietiskeli. Levottomin silmin katselivat häntä toiset. Tämä jännittävä hetki oli saattanut heidät kiihkoisaan tilaan. Kotvasen kuluttua lausui Fergusson:
— Minun ajatukseni on seuraava. Meillä on vielä 90 kiloa pohjalastia, sillä hiekkasäkithän ovat vielä koskematta. Kaiketikin tuo vanki, nääntynyt ja väsynyt mies, painaa yhtä paljon kuin jompikumpi meistä. Meidän on siis vielä noin 25 kiloa heitettävä ulos, päästäksemme nousemaan pikemmin.
— Mikä on siis aikomuksesi? — kysyi Kennedy.
— Katsos, Dick; myönnäthän, että jos meidän onnistuu saada vanki gondoliin, ja jos minä heitän sen verran pohjalastia ulos kuin hän painaa, niin on pallon tasapaino entisellään. Mutta jos minä sitten tahdon äkkiä kohota ylemmäs, päästäksemme näistä neekereistä, täytyy minun käyttää tehokkaampia keinoja kuin hormi; niinmuodoin, heitettyäni ulos pohjalastia ylijäämän pois, pääsen varmasti nousemaan suurella nopeudella.
— Se on selvä se.
— Niin kyllä, mutta on siinä yksi epäkohta: voidakseni sittemmin laskeutua alemmas, pitäisi minun vähentää kaasua samassa suhteessa kuin pohjalastia on heitetty. Kaasu on kyllä kallista ainetta, mutta sitähän ei auta surkeilla, kun kysymyksessä on ihmishenki.