Silloin syntyi räikeä ja häikäisevän kirkas valo hiilenkärkien väliin; suunnaton sähkövalo-kimppu mursi sanan täydessä merkityksessä yön pimeyden.
— Voi, tohtori!… — yritti Joe huutamaan.
— Ei sanaakaan! — virkkoi Fergusson.
KAHDESKOLMATTA LUKU
Sädekimppu. — Lähetyssaarnaaja. — Siepattu valovyöhykkeesen. —
Lazaristi-pappi. — Vähä toivoa. — Tohtorin huolenpito. —
Kieltäymyksen elämä. — Tulivuoren yli.
Fergusson heitteli sädekimppuansa avaruudessa puoleen ja toiseen, kunnes se pysähtyi erääsen kohtaan, mistä kuului kauhistuksen huutoja. Kumppalit katsahtivat sinne kiihkein silmin.
Baobab, jonka kohdalla Victoria leijui melkein yhdessä kohdin, kasvoi keskellä aukiota. Ympärillä levittelihe sesami- ja sokeriruoko-vainioita, ja niitten välillä näkyi puolensadan verran mataloita, suippopäisiä majoja. Niitten lähellä tungeskeli taajoin joukoin neekereitä.
Parin kolmenkymmenen metrin päässä pallosta seisoi maahan lyöty pylväs. Sen juurella loikoi ihmis-olento, noin kolmenkymmenen vuoden iässä, mustatukkainen, puoleksi alastonna, laiha, verta vuotavia haavoja täynnään, pää painuksissa rinnalla. Vähäinen ala lyhempiä hivuksia päälaella osoitti tonsuuria, joka ei vielä kokonaan ollut kasvanut umpeen.
— Lähetyssaarnaaja! Pappi! — huudahti Joe.
— Voi poloista! — toisti Kennedy.