Seuraavana vuonna 1852 marraskuussa, toisenkin matkatoverinsa, Overwegin, kuoltua, hän tunkeutuu länteen käsin, käy Sokotossa, kulkee Niger virran poikki ja saapuu Timbuktun kaupunkiin, jossa on pakotettu viipymään kokonaista kahdeksan kuukautta, alttiina sheikin ahdistuksille, huonolle kohtelulle ja kaikenlaiselle kurjuudelle. Mutta kristittyä ei ajan pitkään suvaita kaupungissa; Fullanit uhkaavat surmata hänet. Silloin hän lähtee Timbuktusta maaliskuussa 1854, pakenee rajalle ja viettää siellä kolmeneljättä vuorokautta, kaikinpuolista puutetta kärsien, kunnes marraskuussa saapuu Kanon kaupungin kautta Kuukaan, josta lähtee kulkemaan Denhamin jälkiä. Vihdoin hän palajaa Tripoliin elokuun lopulla 1855 ja sieltä Lontoosen 6:na syyskuuta, kumppaleistaan yksin jäljelle jääneenä.
Tällainen oli uljaan Barthin retkeily.
Tohtori Fergusson merkitsi huolellisesti kirjaansa, että Barth oli pysähtynyt 4:nelle asteelle pohjoista leveyttä ja 17:nelle asteelle itäistä pituutta.
Katsokaamme nyt, mitä luutnantit Burton ja Speke saivat aikaan
Itä-Afrikassa.
Niiliä ylös oli kulkenut useampiakin retkikuntia, mutta ei ollut yhdenkään onnistunut päästä tämän virran salaperäisille lähteille. Saksalaisen lääkärin Ferdinand Wernen kertomuksen mukaan muuan Mehemed-Alin suojelema retkikunta tunkeusi v. 1840 Gondokoroon asti, 4:nen ja 5:nen asteen välillä pohjoista leveyttä.
Savoijalainen Brun-Rollet, joka oli nimitetty Sardinian konsuliksi Itä-Sudaniin, läksi v. 1855 Kartumista Jakub nimisenä kauppamiehenä ostelemaan gunimia ja norsunluuta ja pääsi Beleniaan saakka, 4:nen asteen toiselle puolelle, mutta palasi sairaana Kartumiin ja kuoli siellä 1857.
Ei lääkintölaitoksen ylipäällikkö Egyptissä, tohtori Peneykään, joka pienellä höyrylaivalla pääsi astetta etelämmäs Gondokoroa ja palasi Kartumiin, jossa kuoli nääntymyksistä, — ei venetialainen Miani, joka kiersi putoukset Gondokoron eteläpuolella, päästen 2:selle leveys-asteelle, — ei maltalainen kauppias Andrea Debono, joka tunkeusi vielä kauemmas ylös Niiliä myöten, — ei kenkään heistä saavuttanut tuota saavuttamatonta kohtaa.
Guillaume Lejean tuli v. 1859 Franskan hallituksen lähettämänä Punaisen meren yli Kartumiin, astui siellä laivaan, mukanaan yksikolmatta henkeä laivaväkeä ja kaksikymmentä sotamiestä, kulkeaksensa ylös Niiliä, mutta hän ei päässyt Gondokoroa kauemmas, jouduttuaan tuhansiin vaaroihin keskellä neekereitä, jotka olivat ilmikapinassa.
Mutta ainapa vaan tuolta kovan onnen rajapyykiltä ovat matkustajat kääntyneet takaisin. Keisari Neronin lähettiläät etenivät ennen muinoin 9:nelle leveyspiirille: kahdeksantoista vuosisadan ponnistuksilla ei siis päästy kuin 5 tai 6 astetta kauemmas, s.o. 550-670 kilometriä!
Moni matkustaja on koettanut päästä Niilin lähteille Afrikan itärannan puolelta.