Suuret saaret jakoivat täällä virran uoman useampiin kapeisin, vuolaisin haaroihin. Eräällä saarella näkyi muutamia paimenmajoja, mutta niistä oli mahdoton ottaa sen tarkempaa selkoa, Victorian vauhti kun kasvoi kasvamistaan. Pahaksi onneksi se alkoi ajautua yhä etelämpään ja kulki muutamassa minutissa Debon järven yli.
Fergusson ohensi kaasua, minkä suinkin saattoi, ja koetti eri kerroksissa kohdata toisenlaisia ilmavirtoja, mutta turhaan. Hän luopui näistä yrityksistä, niitten kautta kun kaasu vähenemistään väheni, pingoittaen pallon jo muutoinkin veltostuneita seiniä.
Hän ei puhunut mitään, mutta hänen levottomuutensa lisääntyi hetki hetkeltä. Tuuli painoi häntä yhä kauemmas Etelä-Afrikan sisämaita kohti, vastoin kaikkia hänen laskujansa. Ellei hän pääse Franskan tai Englannin alueille, mitenkä heidän käy villien heimojen keskuudessa Guinan rannalla? Mitenkä kohdata siellä laiva, jolla pääsee Englantiin? Ja tuuli se parhaillaan ajaa palloa Dahomein valtakuntaa kohti, hurjimpain villien maahan, missä kuningas suurina juhlina uhraa tuhansia ihmishenkiä! Siellä heidät hukka perii.
Toiselta puolen heikkeni pallo myötäänsä, sen näki selvään! Hän toivoi kumminkin, että sateen lakattua tuulen suuntakin muuttuu.
Mutta hänen täytyi valitettavasti luopua noista toiveista, kun Joe virkkoi:
— Jopa se sade näkyy yltyvän, ja tällä erää siitä tulee oikein vedenpaisumuksen sade, jos saa päättää pilvestä, joka nousee tuolta.
— Pilviäkö vielä! — sanoi Fergusson.
— Ja merkillisen synkkä onkin, — vastasi Kennedy.
— En minä mointa pilveä vielä ole nähnytkään, — virkkoi Joe; — harjakin tuommoinen suora kuin kalan selkäevä.
— Ei hätää, — sanoi tohtori, pannen kiikarin pois. — Ei se ole pilvi.