Mutta hän ei saanut hetkenkään lepoa. Victoria laskeutui tuntuvalla tavalla. Täytyi taaskin heittää ulos enemmän tai vähemmän tarpeettomia esineitä, vallankin vuorenseljänteitten yli kuljettaessa. Ja tätä kesti kolmatta sataa kilometriä. Tuo alinomainen nouseminen ja laskeminen kävi rasittavaksi. Pallo, tämä uuden-aikainen Sisyfon kallio, joka myötäänsä vieri alas, oli käynyt yhä vajaammaksi, pitemmäksi, ja tuuli painoi kuopilleen sen velttoa päällystä.
— Onkohan pallossa halkeamia? — kysyi Kennedy, tuon huomattuansa.
— Ei, — vastasi tohtori, — mutta guttaperkka on nähtävästikin pehmennyt tai sulanut kuumuudesta, ja tafta läpäisee vetyä.
— Mikäs neuvoksi nyt?
— Sitä on mahdoton auttaa. Meidän täytyy keventää painoa, se on ainoa keino; täytyy heittää pois, mitä vaan sopii.
— Mutta mitä? — kysyi Skotlantilainen, katsellen ympärilleen jo ennestäänkin kovin vajaantuneessa gondolissa.
— Irroitetaan teltta, joka painaa sangen paljon.
Joe kiipesi sen renkaan ulkopuolelle, joka piteli koossa verkon köysiä, sai siellä helposti irti teltan paksut uutimet ja heitti ne alas.
— Siin'on mieluisa saalis kokonaiselle heimolle murjaaneja, — virkkoi hän; — tuhatkunta heitä näistä varmaan puvun saa, sillä se väki se on säästävänpuoleista kankaissa.
Pallo kohosi jonkun verran, mutta pian se alkoi ilmeisesti lähetä maata jälleen.