— Ja yli vaan täytyy päästä, — puhui tohtori.
— Tyhjennetään kaikki arkut ja viskataan ne ulos, — virkkoi Kennedy.
— Sinne ne meni. On se vähän ikävää, kun tuolla viisiä pala palalta…
— Ja sinä, Joe! Älä yritäkään uudistamaan tuonottaista uhrautumistasi!
Vanno, ettes jätä meitä, käyköön miten hyvänsä.
— Olkaa huoleti, tohtori; ei erota, ei.
Victoria oli kohonnut jälleen puolisen sataa metriä, mutta yhä vieläkin oli vuoren huippu korkeammalla. Heidän edessään oli melkein pystysuora seinä, joka ylhäällä päättyi teräväksi kärjeksi. Se oli vielä ainakin 60 metriä matkamiesten yläpuolella.
— Kymmenen minutin perästä gondoli särkyy tuota kivimuuria vasten, ellei meidän onnistu päästä sen yli.
— Siis, tohtori?
— Jätä pelkkä pemmikani gondoliin ja viskaa muut lihat ulos.
Jälleen keveni pallo parilla sadalla kilolla. Se kohosi tuntuvasti, mutta mitäpäs siitäkään, ellei pallo pääse vuoren huipun yli! Tila oli kauhea. Victoria riensi ankaraa vauhtia … pian on kuuluva kauhea täräys ja gondoli on säpäleinä.