— Mutta eiväthän he missään tapauksessa voi saavuttaa meitä, — sanoi
Kennedy. — Heti kuin olemme päässeet virran yli, olemme turvassa.
— Niin kyllä, Dick, mutta me emme saa laskeutua, — sanoi tohtori, katsoen barometriin.
— Parasta on — virkkoi Kennedy, — että varoiksi panemme pyssyt kuntoon, Joe.
— Eipä haittaa, mr Kennedy. Nyt sen näkee, kuinka hyvä oli, ett'ei pyssyjäkin riputeltu pitkin teitä.
— Mun karbiinini! — huudahti metsämies. — Toivoakseni ei minun milloinkaan tarvitse erota siitä.
Ja Kennedy latasi sen erittäin huolellisesti. Kruutia ja luoteja oli vielä jäljellä riittävä määrä.
— Kuinka korkealla me olemme nyt? — kysyi hän tohtorilta.
— Noin 225 metriä; mutta nyt emme enää saata mielinmäärin nousta ja laskea, päästäksemme myötäisempiin ilmavirtoihin. Me olemme nyt kokonaan pallon varassa.
— Harmillista! — virkkoi Kennedy. — Tuuli on hyvinkin keskinkertainen, mutta jos olisimme joutuneet sellaisen orkaanin valtaan kuin tuonottain, niin olisi tuo rosvojoukko jo aikaa sitten silmänkantaman takana.
— Mutta nuo konnat seuraavat meitä eivätkä häpeäkään, — sanoi Joe; — tuommoista hiljaista hyppyä, niinkuin ois lystireissua vaan.