Sikopaimen.
Olipa kerran köyhä mies, jolla oli kolme poikaa. Ja he olivatkin niin rutiköyhiä, kuin kirkonhiiret. Milloin oli syötävää, milloin ei. Kerran sanoi köyhä mies vanhimmalle pojalleen:
— Menehän, poikaseni, metsään puita hakkaamaan, ehkäpä siitä sinulle siunausta koituu. —
Poika lähtee metsään; siellä hän hakkaa puita hiki hatussa. Hänen siellä ponnistellessaan, hikoillessaan tulee sinne harmaahapsinen vanha ukko ja sanoo hänelle:
— Mitäs sinä, poikaseni, täällä ponnistelet? —
— Minä tässä vain hakkaan puita, kenties siitä minulle siunaus lähtee. —
Ukko vastasi:
— Jätä tuo puunhakkuu silleen, poikaseni, ja mene kotiin. Sinun isälläsi on pieni pelto, pellolla on pähkinäpuu ja pähkinäpuun juurella kolo; kurkistakaa siihen, niin kylläpähän sieltä jotakin löydätte. —
Poika lähti kotiinsa, kertoi isälleen, mitä oli kuullut harmaahapsiselta ukolta, ja heti he lähtivät pellolle. Tosiaankin oli pähkinäpuun alla suuri kolo. He kurkistivat sen sisään ja näkivät siellä alhaalla suuren aitan, joka oli täynnä jauhoja, silavaa ynnä kaikenlaista muuta hyvää syötävää. He nostivat siitä heti ylös mitä voivat, veivät sen kotiin ja laittoivat suuret kemut. Seuraavana päivänä köyhä mies sanoo keskimäiselle pojalleen:
— Mene, poikani, sinäkin metsään, ehkäpä sieltä sinullekin siunausta lähtee.