Lähtee sitten tämäkin poika metsään, kaataa puita, hakkaa, ja jopa tulee harmaahapsinen ukko ja puhuttelee häntäkin:
— Mitäs sinä täällä ponnistelet, mene sinä vain kotiin. Sinun isälläsi on pelto, pellon keskellä akaasiapuu, sen alla kellari, se on täynnä viinitynnyreitä.
Poika lähtee kotiin, kertoo isälleen, mitä kuuli. He lähtevät heti pellolle, ja tosiaan tuo harmaahapsinen ukko oli oikeassa. Oli siinä ainakin sata viinitynnyriä siinä kellarissa. Hetipaikalla he avasivat tapin yhdestä tynnyristä, joivat viiniä mielin määrin, vuokrasivat sitten kuormarattaat ja ajoivat viinitynnyrit kotiin.
Kolmantena päivänä sanoo köyhä mies pienimmälle pojalleen:
— No, Jankó, poikaseni, menehän sinäkin metsään, ehkäpä sinullekin siunaus lähtee. —
Jankókin menee puita hakkaamaan, kovasti hän siellä puuhaa ja hikoilee. Mutta mikä lienee pistänyt hänen päähänsä, — äkkiä hän heitti kirveensä pois: hän ei totta tosiaan rupea tässä turhaan hikoilemaan, on kotona ruokaa ja juomaa nyt muutenkin yllin kyllin. Hän sytytti nuotion, otti silavaa repustaan, pisti sen vartaalle ja rupesi sitä paistamaan.
Hänen siinä tulen ääressä istuessaan tulee siihen se ukko ja kysyy:
— Mitä sinä tässä teet, poikaseni? —
— Silavaa minä tässä vain paistelen. Isäni lähetti minut kyllä puita hakkaamaan, mutta minä en enää tässä rupea vaivaantumaan. —
— Oikein teet, poikaseni, elä sinä enää vaivaa itseäsi. Otahan tämä keppi käteesi, se tulee sinulle vielä hyvään tarpeeseen. —