— Mitäs minä tällä? — virkkoi Jankó.
— No, no, poikaseni, vaali sinä vain hyvin tätä keppiä, sillä se on sellainen keppi, että sillä voit yhdellä hujauksella tappaa vaikka koko rykmentin sotamiehiä. —
Jankó lähtee kotiin, kotona hän viskaa kirveensä vihaisesti nurkkaan ja sanoo isälleen, että hän ei tään ko'ommin rupea vaivaa näkemään eikä enää lähde metsään.
Suuttui tästä köyhä mies.
— Mitä sinä puhut tässä, sinä senkin rupisammakko! Minä tässä käsken, luulen ma, omassa talossani. Ulos talosta, jos et tahdo työtä tehdä, ja mene minne tahdot!
— Hyvä on — sanoi Jankó — elkää suuttuko, hyvä isä, minä lähden, jos niin tahdotte. —
Hän lähti nyt maailmalle, eikä ottanut mukaansa muuta kuin keppinsä. Kulki maita mantereita eikä pysähtynyt ennen kuin saapui kuninkaan kaupunkiin. Hän meni kuninkaan kartanoon; siellä oli iso tunkio, hän nousi sille ja rupesi sitä kepillänsä kaivelemaan. Kuningas huomaa hänet, menee alas hänen luoksensa ja kysyy:
— Kuka sinä olet, poikaseni? —
— Joku vain — vastasi Jankó kopeasti.
— Missä sinä asut? —